Nyt se on tutkittu: Miksi pariskunnat ovat ärsyttäviä?
Miksi parit ärsyttävät sinkkuja – ja toisin päin?
Selvityksen mukaan ihminen uskoo oman seurustelustatuksensa sopivan parhaiten myös muille. Varsinkin ihmiset, jotka eivät usko statuksensa enää muuttuvan, uskovat oman suhdestatuksensa olevan muillekin se oikea.
Selvityksen tekivät Stanfordin yliopiston ja Waterloon yliopiston tutkijat.
Selvitykseen osallistui 80 sinkkua ja varattua, joilta kyseltiin tietoja heidän suhteensa tilasta ja heidän tyytyväisyydestään tilanteeseen. Tämän jälkeen osallistujat vastasivat kysymyksiin siitä, tulisiko muiden elää samanlaisessa suhdetilanteessa kuin he itse.
Kysymysten vastauksista kävi ilmi, että mikäli ihminen ei uskonut suhdetilanteensa muuttuvan, hän uskoi, että muiden tulisi elää samalla tavalla kuin hän. Vastaus oli sama, kokipa ihminen suhdetilanteensa onnelliseksi tai ei, kertoo livescience-nettisivu.
Sinkulla on hauskempaa treffeillä?
Toisessa, ystävänpäivänä tehdyssä selvityksessä 113 testihenkilöä vastasi kysymyksiin kuvitteellisista treffeistä, joita vietti joko sinkku tai varattu henkilö. Sama tulos toistui: varattujen testihenkilöiden mukaan ystävänpäivä olisi todennäköisesti nautinnollisempi, jos treffailija oli parisuhteessa; vastaavasti sinkkuvastaajien mukaan sinkulla olisi hauskempaa treffeillä.
Varmistaakseen tulosten oikeellisuuden tutkijat tekivät vielä kaksi muuta testiä. 154 henkeä arvioi työnhakijaa, joka oli joko parisuhteessa tai sinkku. Mikäli varattu testihenkilö uskoi oman suhteensa kestävän vielä pitkään, hän todennäköisesti suosi sellaista työnhakijaa, joka oli samanlaisessa pitkässä suhteessa. Samantapainen tulos saatiin kokeessa, jossa testihenkilöt arvioivat poliitikkoja.
Tutkijoiden mukaan selvitys osoittaa, että sekä sinkut että varatut ovat ennakkoluuloisia erilaisen suhdestatuksen omaavaa henkilöä kohtaan.
– Ihminen saattaa olla tietoinen tavastaan idealisoida sinkkuna tai suhteessa olemista, mutta hän ei välttämättä ymmärrä, että tämä vaikuttaa hänen kanssakäymiseensä muiden kanssa, tutkijat kirjoittavat.
Selvityksestä julkaistaan artikkeli Psychological Science -lehdessä.
Lue myös:
AVA on myös Twitterissä! Käyttämällä twiitissäsi hashtagia #avatv viestisi voi päästä telkkariin.
AVA/Maria Aarnio
Lähde: Livescience.com
Kuva: Colourbox
Uusimmat
-
21:34
Berliinin olympiastadionilla häkellyttävä suoritus – Tuomas Virkkunen haltioitui unelmamaalista: "Sopii ihastella kaikista mahdollisista kuvakulmista"
-
21:30
Jarkko Niemen vauhdikas TTK-veto valloitti tuomarit: "Hurmaava esitys"
-
21:01
Poliisi tutkii väkivallantekoa Tampereella
-
21:00
Tämä upea lofti on kuudes Suomen kaunein koti -finalisti
-
20:55
Elon Muskin Ukraina-pilkka voi osoittautua vaaralliseksi – "Sankarista on tullut antisankari"
-
20:48
Tapparan voittomaali vaati videotarkistuksen – tämä tuomio kirvoitti vihellyskonsertin
-
20:46
SAS:ille heitettiin pelastusrengas – Air France-KLM uudeksi omistajaksi
-
20:45
Naton sotilaskomitean johtaja: Länsiliittolaisilta loppumassa Ukrainaan annettavat ammukset – MTV seuraa sotaa
-
20:40
Jari-Matti Latvala nosti esiin ison kysymyksen Ott Tänakista – Hyundai-pomolta täysin päinvastainen linjaus
-
20:34
Yhdysvalloissa sakotettiin ensimmäistä kertaa avaruusromusta
-
20:34
Espanjalaistaituri "syötti" hämmentävän maalin – maalivahdin hölmistynyt ilme kertoi kaiken: "Sellainen jarilitmas-tyylinen viimeistely"
-
20:28
MTV Helsingin Pohjoisrannassa, jossa tapahtunut öljyvahinko – "Merkittävä määrä öljyä mennyt mereen"
-
20:11
Matkustajan laukusta löytyi ladattu ase lentokentällä Yhdysvalloissa – miehen syyttävä sormi osoitti välittömästi kotiin päin
-
20:01
25-vuotias Pavel saattaa nousta Wagnerin johtoon – kuvattiin isänsä Jevgeni Prigozhinin haudalla
-
20:00
Salkkareissa dramaattinen kohtaus – hahmo jää auton alle
-
19:53
"Mistä se menee?" – Tappara-vahti ei voinut kuin seurata hölmistyneenä
-
19:45
Tässä on tiistain Mestarien liiga -kattaus – konsertin pilaaman pelinurmen kunto hämmästyttää: "Nyt pitää hoitaa hommat paremmin!"
-
19:40
Ruoan hinta lähtee laskuun – nämä tuoteryhmät halpenevat
-
19:18
Keskiviikkona huonot ajokelit – nyt tarkkana liikenteessä!
-
19:08
Kyhmyjoutsen vastusti poliisin käskyjä Helsingissä – video näyttää, miten neuvottelutilanne ratkesi
-
Lataa lisää