Montreal Canadiensin GM Kent Hughes jakaa suomalaistähti Patrik Laineelle isoa kunniaa.
Laine, 27, pelasi ensimmäisen kautensa Montrealin joukkueessa. Hän putosi kokoonpanosta kesken Washington-pudotuspelisarjan. Laine on kertonut, että hän mursi sormensa pudotuspeleissä.
Laine teki tällä kaudella 52 runkosarjaottelussa 20+13=33 tehopistettä. Pudotuspeleissä tilille ehti kertyä yksi syöttöpiste.
Vaikka suomalainen ei onnistunut loukkaantumisestakin johtuen parhaalla mahdollisella tavalla pudotuspeleissä, on hänen panoksensa seuralle merkittävä.
Canadiensin GM Kent Hughes puolusti Lainetta painokkaalla lausunnolla tänään maanantaina.
– Emme pääse pudotuspeleihin ilman Patrik Lainetta, muun muassa TVA Sportsin Anthony Martineau raportoi Hughesin sanoneen.
Suomalainen oli Montrealin seitsemänneksi tehokkain pelaaja NHL:n runkosarjassa. Hän oli kuitenkin erityisen tehokas ylivoimalla. Laine sijoittui NHL:n ylivoimamaalitilastossa neljänneksi. Hän pelasi kolmisenkymmentä matsia kärkikolmikkoa vähemmän.
Hughes lisäsi olleensa vaikuttunut Laineen oppimishaluista kaksikon välisissä keskusteluissa.
Montreal palasi kevään peleille tänä vuonna kolmen kauden tauon jälkeen. Laineen sopimus kattaa vielä ensi kauden.