Hallituksen linjaamat, poikkeukselliset ja laajat elämän rajoitustoimet astuivat voimaan tänään. Moni suomalainen on jäänyt omaehtoiseen karanteeniin ja etätöihin. Kysyimme MTV Uutisten Instagram-tilin kautta, mitä ihmiset tekevät kotona, kun mihinkään ei voi mennä.
Karanteeni ei välttämättä tarkoita tylsyyttä ja toimettomana makailua. MTV Uutisten lukijat kertovat, että nyt on vihdoin aikaa paitsi ottaa rennosti, myös tarttua askareisiin, joita ei yleensä ehdi tehdä.
– Nettikielikurssit, ristikot, käsityöt, leipominen... Kyllä tekemistä löytyy, sanoo eräs vastaaja.
– Aion pestä uunin, mopata lattiat ja järjestellä kaapit.
– Teen koulujuttuja, luen pääsykokeisiin ja muutenkin opiskelen, moni opiskelija kertoi.
Lukijat kertoivat myös nauttivansa hiljaisuudesta sekä siitä, ettei mihinkään tarvitse lähteä. Ääniä tuli online-pelaamiselle, liikunnalle, suoratoistopalvelujen kulutukselle sekä ulkoilulle.
– Kävelen metsässä, maastopyöräilen ja venyttelen.
– Aivojumppaa! Sudokuja, ristikoita ja muuta.
– Neulon parit sukat, vaihdan kasveihin mullat ja luen kirjoja, yksi vastaajista kertoi karanteeniajastaan.
Aikaa läheisten kanssa
Valmiuslaki sulki tänään keskiviikkona kaikki Suomen koulut, joten koululaiset ja opiskelijat siirtyivät etäopetukseen joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Opiskelun lisäksi moni vastasi kuluttavansa vapaa-aikaa läheisten kanssa.
– Pelaan korttia ja lautapelejä sisarusten kanssa.
– Otan kunnon maratonpuhelun ystävän kanssa facetimella.
– Pidän veljen kanssa ulkotreenit ja hölkkään koiran kanssa metsässä.
