Mikkelissä Jukureiden meno ei ole herättänyt hurraa-huutoja tällä kaudella, kun heimojoukkue on ollut jatkuvalla syötöllä sarjan hännillä. Mikkelissä murheet eivät ole suinkaan tähän jääneet.
Viime lauantaina Jukurit ja KalPa joutuivat vetäytymään etuajassa erätauolle, kun Mikkelin Let's Go Areenan jää meni epäkuntoon.
Ongelmat jatkuivat tänään torstaina, kun ottelun tuomaristo havaitsi Ässien toisen maalin jälkeen, että kaukalon reunus oli mennyt kriittisellä tavalla hajalle. Laita vahingoittui niin, että rikkinäinen kohta aiheutti potentiaalisen loukkaantumisvaaran pelaajille.
Tämän myötä Mikkelissä vetäydyttiin taas kerran aikaiselle erätauolle. Ottelun toista erää oli pelattu tuossa vaiheessa 10.07.
Video hässäkästä näkyy jutun yläreunasta.
Jukurit jää varmuudella sarjan hännille, kun runkosarja loppuu. Ässät sen sijaan yrittää varmistaa tänään kotiedun pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle.