Nukutko sinäkin paremmin kesällä? Tästä se johtuu

Valo vaikuttaa yöhormonin tuotantoon ja siksi kesällä uni on tiiviimpää ja syvempää. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos listaa viisi vinkkiä, joiden avulla nukut hyvin. 

Kesällä yöt ovat valoisia, ja valon määrä vaikuttaa käpyrauhasen erittämään melatoniinihormonin tuotantoon. Valoisaan vuodenaikaan uni on syvempää ja tiiviimpää, koska melatoniini poistuu verestä nopeammin. Talvella taas uni on usein katkonaisempaa ja yöllinen heräily on yleistä, sillä uni jaksottuu kahteen vaiheeseen. Yleensä yöuni kevenee hieman puolivälin jälkeen ja siksi aamuyöstä häiritsevä valo, melu tai muu ärsyke herättää herkemmin. 

Terve ihminen nukahtaa tavallisesti alle puolessa tunnissa ja on yöunensa aikana ollut aamuun mennessä valveilla yhteensä muutaman minuutin ajan. Aina nukahtaminen ei kuitenkaan onnistu ihanneajassa, ja joskus myös unessa pysyminen voi olla vaikeaa.

Silmille näkyvä valo virkistää ja pitää hereillä. Sen takia myöhään iltaisin valossa oleskelu voi häiritä unta. Nukahtamiselle otollisen aikaikkunan mentyä ohi nukahtaminen on vaikeaa, jolloin yöuni usein jää liian lyhyeksi eikä virkistä tarpeeksi. Unta tulisi arvostaa ja osata houkutella. Unelle tulisi antaa oman unentarpeensa mukaan riittävästi aikaa.

THL listaa 5 vinkkiä unen edistämiseksi kesällä:

1. Vältä univelkaa. Tutkistele aluksi, kuinka pitkän yöunen jälkeen olet herännyt ja pysynyt päivän virkeänä ilman tarvetta päiväunien nukkumiseen, ja varaa sitten sosiaalisesta lukujärjestyksestäsi yöunelle tarpeeksi aikaa.

2. Rentoudu jo noin tunti ennen haluttua nukahtamishetkeä luomalla unta houkutteleva ilmapiiri. Vältä minuuttiaikatauluja ja kiirettä.

3. Tuuleta makuuhuone ennen nukkumaanmenoa, jotta huoneilma ei ole tunkkainen tai liian lämmin.

4. Pimennä makuuhuone nukkumista varten. Käytä tarvittaessa apuna pimennysverhoja.

5. Harrasta säännöllisesti liikuntaa. Ajoita raskas liikunta iltapäivään, sillä yöunen kannalta sopivin aika noin tunnin mittaiselle kuntoliikuntatuokiolle on kello 16 ja 19 välillä.

Lue myös:

    Uusimmat