Nostaako lakko toteutuessaan polttoaineiden hintoja? Asiantuntija varoittaa hamstrausmokasta
Polttoaineiden hinnoissa on tällä hetkellä laajaa hajontaa tankkauspisteiden välillä.
Keskiviikkona 6.3. Suomessa sai tankata halvimmillaan "ysivitosta" litrahintaan 1,705 Jyväskylän Ahjokadun Teboil Express -asemalta. Sama polttoainelaatu maksoi kalleimmillaan keskiviikkona 2,011 euroa litralta Rauman ABC Prisma -asemalla.
Asia ilmenee Polttoaine.net-palvelun antamista tiedoista. Palvelun hintatiedot päivitetään ihmisten ilmoittamien tietojen perusteella.
Eroja löytyy myös esimerkiksi Helsingin sisältä. Malmin Kirkonkyläntiellä sijaitsevalla Teboililla 95-oktaanista bensiiniä sai torstaina 7.3. tankkiinsa kaupungin halvimmalla litrahinnalla 1,890. Sama polttoainelaatu maksoi Helsingissä kalleimmillaan 1,989 litralta Munkkivuoren Teboililla ja Munkkiniemen Neste Oil -asemalla.
Lakko voi nostaa hintoja
Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallion mukaan polttoaineen hintaan vaikuttaa moni tekijä, lähtien raakaöljyn hinnasta.
– Myös viikonpäivä voi hieman vaikuttaa hintaan. Polttoaine on jostain syystä keskiviikkoisin yleensä kalleimmillaan, Kallio kertoo.
Palkansaajakeskusjärjestö SAK ja osa sen merkittävimmistä jäsenliitoista ovat kertoneet aloittavansa ensi maanantaina uudet poliittiset työtaistelutoimet. Kallion mukaan toteutuessaan lakko voi nostaa polttoaineiden hintoja Suomessa.
– Monesti niukkuus voi aiheuttaa hinnannousua, oli hyödyke mikä tahansa.
Kallio kuitenkin uskoo, että suomalaiset pystyvät ottamaan tilanteen rauhallisesti lakon toteutuessa. Suurempaan polttoaineen hamstraukseen hän ei usko. Se ei ainakaan ole toivottavaa, sillä juuri hamstraus voisi aiheuttaa jopa hetkellisiä katkoja polttoaineiden saatavuuteen, Kallio sanoo.
– Enemmän huolestuttaa ammattiliikenteen puoli ja huoltovarmuuden toiminta, että saadaan tavaroita liikkumaan teollisuuden ja kaupan osalta.
– Tilannehan ei ole polttoaineen jakelijan vika, jos lakko sen aiheuttaa, Kallio muistuttaa.
Uusimmat
-
14:15
Onko tässä ihanteellisin tapa leikata voileipä? Ryanin "mullistavasta" hoksauksesta hitti
-
14:04
Ukraina väittää Venäjän pidättäneen ja surmanneen siviilejä Harkovan seudulla
-
14:04
Sano hei hei helteille: Eivät tule heti takaisin
-
13:52
"Venäläiset toteavat, että voihan paska" – Naton puolustussuunnitelmat siirtyvät paperilta käytäntöön
-
13:32
Yhdysvaltain väliaikainen satamalaituri on ankkuroitu Gazan rannalle – satoja tonneja avustustarvikkeita valmiina toimitettavaksi
-
13:31
Vuoden valmentajaksi valittu Gordon Herbert jättää Saksan maajoukkueen
-
13:30
K&T: Nanna Karalahdelta löydettiin vuosi sitten melanooma
-
13:19
Autoilija törmäsi jalankulkijaan Turussa
-
13:01
Huhtikuussa hukkui kolme ihmistä – tarkista veneesi kunto ennen veneilykauden aloitusta
-
12:57
Verokortteihin kriittinen muutos
-
12:48
MTV Urheilun tiedot: Kulisseissa kuohuu – HJK:n tähtipelaajat jäämässä sivuun Huuhkajista
-
12:44
Turvakamera paljasti syyllisen: kiinalainen hiiri oli sytyttää tulipalon
-
12:42
Tätä lapsi tai nuori ei välttämättä tulipaloista ja korvausvelvollisuudesta ymmärrä
-
12:31
Uusi ykkönen tositestiin – tässä Leijonien ketjut Itävalta-peliin
-
12:09
Lakko-oikeuden rajoitukset tulossa voimaan lauantaina
-
12:02
Archie Cruz kertoo, miten rikossyytteisiin päätynyt ilta eteni: "Poliisit saapuivat paikalle"
-
12:02
Kommentti: Kuiskutteleeko Putin georgialaispoliitikkojen korviin?
-
11:40
Alkoholilain muutosesityksestä hylkäävä mietintö
-
11:34
Putin vierailulla Kiinassa: Ukrainan sotaan tarvitaan poliittinen ratkaisu
-
11:29
Poliisijärjestöt älähtivät hallituksen säästöistä: Uhka sisäiselle turvallisuudelle
-
Lataa lisää