Norjan poliisi: Vuotava poliisivene hidasti matkaa Utöyan saarelle

Norjan poliisin mukaan uppoamaan ryhtynyt poliisivene hidasti poliisin matkaa Utöyan saarelle, jossa asemies ampui toissapäivänä ainakin 86 nuorta.

Poliisin edustajan mukaan poliisin käytössä ollut vene oli aivan liian pieni operaatiota varten.

– Kun veneeseen laitettiin niin paljon ihmisiä ja varusteita, vene alkoi ottaa vettä sisäänsä. Tämä johti siihen, että moottori sammui, Buskerudin poliisin edustaja Erik Berga kertoo surullisista olosuhteista.

– Vene oli aivan liian pieni ja heppoinen, hän toteaa.

Norjan poliisi on saanut osakseen paljon kritiikkiä siitä, että se reagoi aivan liian hitaasti saaren tapahtumiin.

Ampujaksi tunnustautunut 32-vuotias Anders Behring Breivik sai toimia saarella rauhassa yli tunnin sen jälkeen, kun poliisi oli saanut ilmoituksen tapahtumista.

Poliisipäällikkö Sissel Hammer kertoo ymmärtävänsä ihmisten arvostelun, jonka mukaan poliisilla kesti liian kauan päästä saarelle. Hän kertoo kuitenkin poliisin toimineen niin nopeasti kuin mahdollista.

– Toivon ihmisten ymmärtävän, että erikoisvarustellun joukkueen matkaan lähettäminen kestää jonkin aikaa, hän toteaa.

– Henkilökunnalle piti tiedottaa asiasta, heidän piti pukea suojavarusteet ylle ja aseistaa itsensä ja sen jälkeen saada paikanpäälle.

Katso Hannu Hallamaan juttu (Seitsemän uutiset 24.7.2011)

Katso Aino Huilajan raportit Oslosta ja Sundvolista (Seitsemän uutiset 24.7.2011)

(MTV3 - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat