Norjalaispoliisi lehdelle: Tulimme niin nopeasti kuin mahdollista

Norjan poliisi puolustaa toimintaansa Utöyan saaren joukkosurman yhteydessä.

Poliisimestari Sissel Hammer paikallisesta Nordre Buskerudin poliisipiiristä sanoo Aftenposten-lehdelle, että poliisi tuli saarelle niin nopeasti kuin kykeni.

- Kun saimme viestin Utöyan ammuskelusta, lähdimme heti liikkeelle omalla miehistöllä. Lisäksi pyysimme apua valmiusjoukolta Oslosta.

Hammerin mukaan julkisuudessa on ollut vääriä tietoja tapahtumien aikataulusta. Hän kertoo poliisin saaneen ilmoituksen ammuskelusta kello 17.27 Norjan aikaa. Joukkosurman tunnustanut Anders Behring Breivik pidätettiin klo 18.27.

Poliisimestari sanoo ymmärtävänsä, että aika tuntui pitkältä saarella olleista nuorista ja heidän omaisistaan.

- Minuutit ovat pitkiä sellaiseen tilanteeseen joutuvalle. Pyydän silti ymmärrystä myös sille, että aseistettujen joukkojen paikalle saamiseen menee aikaa, Hammer huomauttaa Aftenpostenissa.

Myös Oslon poliisipäällikkö Sveinung Sponheim puolustaa poliisin toimia. Uutistoimisto Reutersin mukaan Sponheim luonnehtii poliisin reagoineen nopeasti ammuskeluilmoitukseen.

- Meillä oli ongelmia saarelle kuljetuksen kanssa, Sponheim selvittää.

Katso Hannu Hallamaan juttu (Seitsemän uutiset 24.7.2011)

Katso Aino Huilajan raportit Oslosta ja Sundvolista (Seitsemän uutiset 24.7.2011)

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat