Nokia 9 PureView saamassa korjauspäivityksen

Nokia 9 PureView -älypuhelimelle on tulossa korjauspäivitys, joka parantaa ohjelmiston toimintavarmuutta. Tarkkoja tietoja päivityksestä ei kuitenkaan toistaiseksi ole tiedossa.

HMD Globalin tuotejohtaja Juho Sarvikas on Twitterissä kertonut yhtiönsä suunnittelevan ohjelmistopäivitystä uunituoreelle Nokia 9 PureView -älypuhelimelle. Viidellä kameralla varustettu uutuus on kerännyt kritiikkiä muun muassa kameran ajoittaisesta kaatuilusta, mutta ongelmat ovat pian historiaa, Sarvikas takaa.

Tuleva päivitys on parantava ainakin kameran ohjelmiston toimintaa. Sen kaatuilun voidaan päivityksen myötä odottaa loppuvan, mutta myös esimerkiksi hitaalle prosessointiajalle saatetaan tehdä jotakin. Lisäksi Sarvikas vahvisti, että toisinaan takkuileva näytönsisäinen sormenjälkilukija toimisi päivityksen jälkeen paremmin.

Aiemmassa arvostelussamme todettiin, että Nokia 9 PureView kykenee parhaimmillaan nappaamaan loistokkaita valokuvia, mutta ohjelmiston tökkiminen häiritsee käyttökokemusta. Päivityksen myötä uutuuden toiminnan voitaneen olettaa sulavoituvan.

Päivityksen ajankohdasta ei vielä ole tietoa, mutta kovin kauaa ei tarvinne odotella.

Lue myös:

    Uusimmat