Huomenna alkavaan finaalisarjaan valmistautuva Kärppien puolustaja Janne Niinimaa myöntää Iltalehdessä, että pikkuvaivat ovat haitanneet miehen pudotuspelejä.
Kevään MM-kisoista hän ei näin olleen sano vielä juuta eikä jaata.
-Katsotaan sitten finaalien jälkeen, olenko kunnossa ja terveenä. Ja toisekseen tarjotaanko minulle ylipäätään paikkaa koko joukkueessa. Olen pari kertaa ollut mukana kisoissa jonkin verran vammaisena ja lääkityksen avulla. Niistä kisoista ei sitten olekaan ollut paljon jälkipolville kerrottavaa oman pelaamiseni osalta, Niinmaa toteaa Iltalehdessä.
(MTV3)
