Niina Lahtinen toppuutteli gaalamenoaan Putouksen ensimmäisen livelähetyksen takia.
Putouksen 15. kauden juontaja Niina Lahtinen saapui Kultainen Venla -gaalaan 20. tammikuuta autolla, sillä seuraavana päivänä on luvassa Putouksen ensimmäinen livelähetys.
– Ajattelin, etten ota mitään riskejä nyt tässä. Minulla alkaa huomenna aamulla kahdeksalta ja tosi pitkä päivä, niin ajattelin, että tulen fiksusti ja skarpisti omalla autolla ja olen selvinpäin, Lahtinen kertoi MTV Uutisille Kultainen Venla -gaalassa 20. tammikuuta.
Lahtinen kertoo Putous-sketsihahmojen olevan hyvällä mallilla.
– Meillä oli tänään harjoitukset, ja sen jälkeen vielä ihan pieniä vitsiviilauksia. Huomenna on vielä päivä aikaa harjoitella. Olemme täysin iskussa, Lahtinen kertoi.
Lahtinen on suhtautunut tulevaan liveshow’hun todella rennosti, mutta on alkanut kuitenkin pikkuhiljaa jo jännittää.
– Tajusin, että siinähän on aika paljon improvisaatiota, että sieltähän saattaa tulla meikäläisenkin suusta mitä sattuu. Että nyt pitää skarpata. Ja sitten minua alkoi jännittää, Lahtinen kuvaili tunnelmiaan.
