Niina Kurkinen: Pukeuduin 16-vuotiaana jakkupukuihin

Nina's-vaateliikkeen toisen omistajan Niina Kurkisen tyyliin vaikuttaa vahvasti oma työ muotialan yrittäjänä. Hänen pukeutumisensa on muuttunut vuosien varrella. Nyt Kurkisesta alkaa pikkuhiljaa tuntua, että oma tyyli on löytynyt.

Niina Kurkisen täytyy muotialan yrittäjänä näyttää huolitellulta. Hänen Nina's-liikkeensä määrää paljon hänen pukeutumistyyliään. Niina pukeutuu lähes täysin oman liikkeensä vaatteisiin. Töihin hän pukeutuu edustavasti, mutta esimerkiksi mökillä hänen mielestään tyyliin ei tarvitse panostaa.

– Olen ehdottomasti mielialapukeutuja. Käytän erilaisia vaatteita eri päivinä fiiliksen mukaan, nainen kertoi AVAn Tyylitunnustuksia-sarjassa.

Yksi punainen lanka naisen pukeutumisessa kuitenkin on. Hänen asunsa ovat aina tavalla tai toisella naisellisia. Jos vaatteet ovat yksinkertaiset, hän lisää ripauksen feminiinisyyttä asusteilla.

Kiireisen yrittäjän pukeutuminen voi joskus tapahtua kovassakin kiireessä. Niinalla on ratkaisu tähän.

– Vaatekaapistani löytyy paljon mekkoja. Niihin on helppo pukeutua kun ei tarvitse miettiä ylä- ja alaosaa erikseen.

Niina pitää paljon korkeista koroista. Hänellä on iso kokoelma korkokenkiä, joista osassa on huikean korkeat korot.

Muotialan yrittäjä shoppailee Pariisissa ja Milanossa. Suomessa hän suosii pieniä liikkeitä. Valinnoillaan hän haluaa tukea muita pienyrittäjiä.

Pukeuduin teininä jakkupukuihin

Niina muutti mallintöiden perässä Pariisiin 16-vuotiaana. Tuolloin hän oli keskellä muotimaailmaa ja tarjolla oli paljon vaikutteita. 1990-luvun muodin mukaisesti hänkin seurasi aikuismaista pukeutumistyyliä.

– Silloin käytin jakkupukuja, joita nykyään en käytä enää ollenkaan.

Niinan mielestä ihmisten pitäisi inspiroitua omasta persoonallisuudestaan pukeutumisessa ja tuoda sitä esiin. Muiden matkiminen ei aina kannata, sillä sama vaate ei aina sovi kaikille yksilöllisten ominaisuuksien vuoksi.

Vartalonrakenne vaikuttaa siihen, mitä päälleen kannattaa pukea. Jos jokin vaate näyttää hyvältä hoikan ihmisen päällä, vaikutelma tuskin on sama esimerkiksi A-vartaloisen päälle puettuna. Vaatteiden täytyy myös tuntua hyvältä päällä.

– Jokaisella on omat tarpeet pukeutumisen suhteen ja omanlainen vartalo. Fiilis ja ruumiinrakenne määräävät paljon sitä, miltä vaatteet näyttävät päällä.

Tyylitaituri panostaa laadukkaisiin materiaaleihin

Niina itse panostaa laadukkaisiin materiaaleihin arkipukeutumisessa.

– Arkivaatteita käytetään elämän aikana eniten, joten miksi ihmeessä niihin ei kannattaisi panostaa? Moni ajattelee, että laittautuu vasta sitten, kun menee seuraavaksi juhliin. Myös arkena voi panostaa ulkonäköön.

Kaavoihin ei kannata kangistua, sillä pukeutumisessa ja vaatteiden valinnassa voi kehittyä. Silmä harjaantuu ajan kanssa löytämään juuri itselle sopivia vaatteita.

– Joka päivä ei voi onnistua löytämään täydellistä asukokonaisuutta. Hyvän pukeutumisen voi oppia. Muodin pitäisi tuoda iloa ja aurinkoa elämään eikä aiheuttaa tarpeetonta stressiä. Hampaat irvessä yrittäminen ei ole kivaa.

Kuvat: Lehtikuva

AVA

Tyylitunnustuksia AVAlla joka torstai klo 18.30

Niina Kurkisen lempivaatteet – katso kuvat!

Lue myös:

    Uusimmat