Ruotsi 2004. Ohjaus: Kay Pollak. Käsikirjoitus: Kay Pollak, Anders Nyberg, Ola Olsson, Carin Pollak, Margaretha Pollak. Tuotanto: Anders Birkeland, Göran Lindström. Kuvaus: Harald Gunnar Paalgard. Leikkaus: Thomas Täng. Pääosissa: Michael Nyqvist, Frida Hallgren, Helen Sjöholm, Lennart Jähkel. Kesto: 130 min.
Parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarista kilpaillut Niin kuin taivaassa uskoo ihmiseen ja musiikin ihmeitä tekevään vaikutukseen. Ruotsissa huikeat puolitoista miljoonaa katsojaa kerännyt kuorolaulutarina on suurisydäminen napakymppi.
Lukas Moodyssonin Kimpassa-elokuvassa reppanaa alkoholisti-isää esittänyt Michael Nyqvist on Daniel Daréus, huippukapellimestari, jonka kalenteri on buukattu täyteen vuosikymmeneksi kerrallaan. Kun hektinen työrumba katkeaa sydänkohtaukseen, on Danielin keksittävä jotain muuta tekemistä tulevaisuuden varalle. Hetken mielijohteesta hän muuttaa takaisin varhaislapsuutensa maisemiin, Ljusåkerin norlantilaiskylään. Paluu herättää miehessä ristiriitaisia muistoja; olihan viulistilahjakkuus aikoinaan jättänyt kotiseudun ikätovereidensa kiusan ja väkivallan takia.
Kuuluisan muusikon saapuminen herättää pienen yhteisön uteliaisuuden. Ei kestä kauaakaan, kun Danielia pyydetään arvioimaan kirkkokuoron osaamista. Daniel ryhtyy seurakunnan kanttoriksi ja samantien koko kuoron johtajaksi. Yhteinen innostus johtaa pian niin kuoron kuin kanttorinkin musiikin ihmeellisten salojen äärelle; omaperäisten harjoitusten kautta jokainen kuorolainen löytää oman, ainutkertaisen äänensä.
Niin kuin taivaassa luottaa musiikin mahtiin. Daniel Dareus toteaa halunneensa aina "tehdä musiikkia, joka avaa ihmisten sydämet". Kay Pollakin elokuvassa piskuinen kirkkokuoro kokee kuin uudelleensyntymän – laulun lahjan myötä sen jokaisesta jäsenestä tulee 'oman elämänsä sankari'. Ryhmässä on voimaa, jonka löytämisen kautta yksilö voi vapautua uhrin roolista.
Pollakin elokuvan voi nähdä Kristus-allegoriana. Kärsivän Danielin kautta syntiin sidotut sielut kurkottavat laulaen kohti taivasta. Pollakin taivas vain ei tarkoita järjestäytyneen uskonnon tuonpuoleista vaan tilaa, missä ihmiset oikeasti välittävät toisistaan ja kohtelevat toisiaan rakkaudella. Tarina ei ole vailla fariseuksia, sillä siellä missä syttyy ilo, muhii liepeillä myös kateus ja pahansuopaisuus. Kaikkinainen synnillä säikyttely saa ohjaaja-käsikirjoittajalta tiukan tuomion. "Kuolemaa ei ole", väittää elokuva rohkeasti.
Niin kuin taivaassa on elokuva, joka tuskin jättää ketään kylmäksi. Niin vahvasti se saarnaa rakkauden, ilon ja hyvyyden puolesta. Miten tähän sanomaan sitten suhtautuu - se on jokaisen katsojan itse päätettävä. Ljusåkerin kirkkokuoron mikrokosmokseen mahtuu inhimillisyyden koko kirjo autokauppiaista kehitysvammaisiin ja hakatuista vaimoista hepsankeikkoihin. Laulaen ylittyvät myös eri sukupolvien väliset kuilut.
Idealistista, totta kyllä, mutta kuten naapurimaan katsojaluvuista voi päätellä, ehdottoman tarpeellista. Niin kuin taivaassa on vastaveto ajassamme vellovalle vastuuttomuudelle ja välinpitämättömyydelle. Nihilismillä ei rakenneta siltoja ihmisten välille, tuntuu ohjaaja alleviivaavan. Näyttelijät, etunenässään karismaattinen Nyqvist ja Lenaa hehkuvasti tulkitseva Frida Hallgren, kukoistavat kautta linjan. Lennart Jähkelin mainio votkale, päsmäävä bisnesmies Arne varastaa kohtauksen jos toisenkin.
Kokonaisuutena Niin kuin taivaassa ei pysy aivan loppuun asti kasassa. Emotionaalinen lataus laskee selvästi kuoron ensimmäisen konsertin ja eritoten Gabriellan (huikeaääninen Helen Sjöholm) pakahduttavan soolon jälkeen. Lopun hieman jahkaava hajanaisuus ei silti pilaa meidän oloissamme poikkeuksellista elokuvaelämystä.
Teksti: Outi Heiskanen
Kuva: FS Film