NHL-pelaaja Lehterän kuuleminen oikeudessa vielä epävarmaa – haastehakemusta ei ole saatu toimitettua

Pirkanmaan käräjäoikeudessa alkoi aamulla yhdeksältä laajan kokaiinijutun käsittely 1:46
Uudenvuoden aattona oikeudessa käsiteltiin muun muassa vyyhdin päätekijäksi epäillyn miehen tapausta.

Kahdeksan gramman kokaiinierän ostamisesta syytetyn NHL-pelaajan kuuleminen Pirkanmaan käräjäoikeudessa on tässä vaiheessa epävarmaa. Oikeus on suunnitellut käsittelevänsä Jori Lehterän osuutta huumejutussa ensi vuoden puolella, mutta hänelle ei ole vielä saatu toimitettua haastetta.

Käräjätuomari Petteri Kososen mukaan Lehterä on kyllä saanut asianajajaltaan tiedon oikeudenkäynnistä ja hänen toivotaan saapuvan paikalle vapaaehtoisesti. Poliisikuulustelussa Lehterä on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen.

Vuodenvaihteessa voimaan tuleva lakimuutos mahdollistaa sen, että Lehterän asianajaja voisi edustaa häntä oikeudessa niin, ettei syytetty itse ole paikalla.

Lehterä on kuitenkin ilmoittanut haluavansa tulla itse kuulluksi, ja myös jutun syyttäjät pitävät hänen kuulemistaan tarpeellisena.

Mahdollisesti tarvetta kansainväliselle oikeusavulle

Kosonen kertoo, että suomalaisilla haastemiehillä ei ole valtuuksia matkustaa Yhdysvaltoihin viemään Lehterälle haastetta oikeuteen. Haasteen perille viemiseksi tulee lähettää pyyntö maan oikeusviranomaisille.

–  Kansainvälisen oikeusavun kautta toimiminen on hidasta ja kankeaa, toteaa Kosonen.

Kosonen toivookin, että Lehterä saapuisi oikeuteen vapaaehtoisesti. Jos hän ei ilmaannu paikalle ensi viikolla, hänen osuutensa on mahdollista käsitellä myöhemmin. Jutun käsittely on Kososen mukaan aloitettu nyt muun muassa siksi, että pääsyytetyt ovat olleet jo useita kuukausia tutkintavankeudessa.

Se, että yksittäinen syytetty jää tavoittamatta tai saapumatta oikeuden istuntoon, ei Kososen mukaan ole sinänsä poikkeuksellista.

–  Se on arkipäivää käräjäoikeudessa, sanoo Kosonen.

Neljä pääsyytettyä

Jutun käsittely on Kososen mukaan aloitettu jo nyt muun muassa siksi, että pääsyytetyt ovat olleet jo muutamia kuukausia vangittuina. Syyttäjät vaativat neljälle pääsyytetylle 6–10 vuoden vankeustuomioita.

Lehterää syytetään huumausainerikoksesta. Syyttäjät vaativat hänelle viiden kuukauden vankeutta. Tämän mittainen vankeusrangaistus on mahdollista määrätä ehdollisena.

Jutun pääsyytettyjen syytteet liittyvät lähinnä kokaiinin maahantuontiin ja levittämiseen. Kokaiinia on syytteiden mukaan ollut noin 1,7 kiloa.

Rikokset tapahtuivat syytteiden mukaan alkuvuonna, keväällä ja kesällä 2018. Syyttäjien mukaan rikoksella saavutettua hyötyä on kertynyt yli 260  000 euroa.

Syytettyjä kokaiinijutussa on kaikkiaan yli 20. Jutun laajuudesta kertoo sekin, että sitä käsitellään kolmen tuomarin kokoonpanolla. Syyttäjiä on kaksi.

Juttua täydennetty Lehterän ja kansainvälisen oikeusavun osalta 31.12. kello 17.12.

Lue myös:

    Uusimmat