NHL:n yön suomalaiset: Mitä tapahtuu Rasmus Ristolaiselle? Nykyseura tekemässä tutun tempun

Jääkiekkoliiga NHL:ssä pelattiin yöllä vain kaksi ottelua. Buffalossa isäntäjoukkue Sabres on tekemässä jälleen seuralle tyypillisen tempun, eli romahtamassa. Suomalaisten osalta katseet ovat kääntymässä Rasmus Ristolaisen suuntaan.

Yön kierroksella Sabres kärsi kirvelevän tappion, kun Ottawa Senators oli parempi lukemin 5-2.

Senators kuuluu NHL:n häntäpään joukkueisiin. Täten odotusarvo oli se, että Sabres olisi napannut pisteet taskuunsa.

Tappion myötä Sabres uhkaa jäädä jo yhdeksännen kerran putkeen pudotuspelien ulkopuolelle. Buffalolaisseura on tällä hetkellä kymmenen pisteen päässä pudotuspeliviivasta.

Ero ei välttämättä kuulosta suurelta, mutta se on merkittävä NHL:n nykysysteemin takia. NHL:ssä kun jaetaan vain kaksi pistettä voitosta.

Kaiken lisäksi itäisen konferenssin pudotuspelitaisto käy erittäin kuumana. Sabres on tipahtamassa kelkasta.

Tilanne on mielenkiintoinen suomalaispuolustaja Rasmus Ristolaisen kannalta. Ristolainen kun on ollut jo pitkään siirtohuhujen kohteena. 25-vuotias suomalaispuolustaja ei ole myöskään kierrellyt asiaa, vaan hän pyysi jo aiemmin siirtoa Sabresilta.

Mikäli Sabres menettää todelliset mahdollisuutensa pudotuspeleihin, voi Ristolainen olla hyvinkin kauppatavaraa ennen kuin NHL:n siirtoikkuna umpeutuu 24. päivä helmikuuta.

NHL:n suomalaistilastot ti-ke-yönä: 

Buffalo – Ottawa 2-5
 Ristolainen BUF 0+0 -2 0 2   -   20.15
 Jokiharju   BUF 0+0  0 0 0   -   12.25

 Calgary – St. Louis 4-5 vl.
 Välimäki    CGY Loukkaantunut

Tehopisteet, +-, jäähyt, laukaukset, aloitusvoitot/aloitukset, jääaika. Maalivahdit: torjunnat/laukaukset. 

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja