Brassitähti Neymar sanoi peläneensä, että MM-turnaus olisi hänen osaltaan ohi heti avausottelun jälkeen. Neymar loukkasi nilkkansa alkulohko-ottelussa Serbiaa vastaan ja poistui kentältä ennen täyttä aikaa. Hän palasi kehiin vasta neljännesvälierissä Etelä-Koreaa vastaan ja oli yhdellä maalillaan siivittämässä Brasiliaa 4–1-voittoon.
LUE MYÖS: Järkyttävä video stadionin liepeiltä leviää: MM-turnauksen lähettiläänä toimiva ex-hyökkääjätähti potkaisi fania päähän
LUE MYÖS: Tämä näky MM-kisoissa sai pelaajalegendan tyrmistymään – Brasilian tuuletukseen osallistui myös päävalmentaja: "En voi uskoa, mitä katson"
Voitto ja sen tuoma jatkopaikka tuntuivat Neymarille kahden ottelun poissaolon vuoksi vielä normaaliakin paremmilta.
– Se ilta, kun loukkaannuin, oli minulle erittäin vaikea, koska päässäni pyöri tuhansia asioita; epäilyksiä ja pelkoja. Sain kuitenkin tukea joukkuekavereiltani ja perheeltäni.
Neymar kertoi itkeneensä Serbia-ottelun jälkeen.
– Minun täytyi löytää jostain voimaa tilanteessa, jossa sitä ei ollut ollenkaan.
