Nerokasta vai täysin sekopäistä? Autosta loppui bensa moottoritiellä – pojan hullu älynväläys pelasti pinteestä
Hätä keinot keksii, sanotaan. Tässä nyt ei sen suurempaa hätää ollut, mutta siitä viis, sillä lopputulos on häkellyttävää katsottavaa.
Kun floridalaisperheen avolava-autosta loppui bensa, tai tässä tapauksessa itse asiassa diesel, eivät he halunneet hylätä ajoneuvoaan ja ryhtyä jalkapatikkaan. Eikä onneksi tarvinnutkaan.
Sattui nimittäin sen verran sopivasti, että moottoritielle hyytyneen avolavan perässä oli traileri ja trailerilla mikäpä muukaan kuin työntöpotkurilla varustettu rämevene. Rämeveneet, suokiiturit tai englanniksi ihan vain air boatit, ovat suosittuja muun muassa Floridan Everglades-suoalueella.
Katso alta, miltä näyttää Cheekin suomalaisvalmisteinen sähkövene.
– Poikamme hyppäsi suokiituriimme, käynnisti sen ja työnsi meidät lähimmälle huoltoasemalle, perheen äiti kertoo.
Katso video erikoisesta suorituksesta alta.
Turvallisuudesta voi toki olla montaa mieltä, mutta eipä se monikaistaisen ja vilkkaan moottoritien pientareellekaan jääminen ole houkuttelevaa.
Aiheesta uutisoinut autojulkaisu Jalopnik sai selville, että kyseessä ei ole mitenkään harvinainen temppu rämeveneharrastajilta, vaan itse asiassa piireissä hyvin tunnettu kikka.
Uusimmat
-
23:12
Ammuskelu Tukholmassa lähellä vilkasta urheilukenttää – nuori mies kuoli
-
22:15
Estonia-onnettomuuden pelastusoperaation johtaja muistelee kohtalokasta yötä: "Ei olisi uskonut, että sellaista tapahtuu"
-
22:09
Maaleja mättävä kyläseura järkyttää Espanjan jalkapalloa – nappasi La Ligan kärkipaikan Real Madridilta ja Barcelonalta
-
22:02
Sanna Marinilla jälleen uusia työkuvioita – kirjoitti sopimuksen ulkomaisen manageritoimiston kanssa
-
21:39
Kansalaisaloite Venäjän konsulaatin lakkauttamiseksi Ahvenanmaalla sai allekirjoitukset täyteen, mutta ei tule etenemään eduskunnassa
-
21:27
Liiga-ilta tarjosi kuohuttavia käänteitä – Kärpiltä dramaattinen loppu, jumboseura vaihtui
-
21:20
Artisti Pink heitti ympärileikkauksia kritisoineen katsojan ulos konsertistaan: "Tunnetko itsesi nyt hyväksi?"
-
21:19
Lakers-legenda paljasti yllättävän haaveensa – "Voisin todella harkita"
-
21:04
Koulukiusaaminen vei 15-vuotiaan Olivian hengen – äiti toivoo, että nuoria kuunneltaisiin
-
20:48
Raju taklaus pysäytti SM-liigassa – tähtipuolustaja talutettiin jäältä: "Nyt taitaa käydä pahasti"
-
20:45
Espanjan parlamentti ei kelpuuttanut konservatiivipääministeriä
-
20:30
Olli Salo poltti päreensä: Tappara iski kiistanalaisen johtomaalin – menikö tämä tuomio oikein?
-
20:16
Pelle Heikkilä näyttelee Estonia-sarjassa – lämpötila oli kuvauksissa pahimmillaan 60 astetta: "Onneksi olen suomalainen ja ollut paljon saunassa"
-
20:15
Mehiläinen: Julkisesta palvelusta ei ole apua työterveyden 3,5 miljoonan sairaanhoitokäynnin helpottamiseksi – tyrmää arvion "turhista käynneistä"
-
20:10
HJK:n nuorelta tähtikiiturilta hämmästyttävä maali – jalkapallon Suomen mestaruus ratkeamassa
-
20:05
Amber hyppäsi poikansa kaulaan jalkapallo-ottelun jälkeen ja herätti someraivon
-
20:00
Näin ilmaston roima lämpeneminen mullistaa hiihtoa Suomessa ja Lapin laskettelukeskuksissa: "Meidän on keksittävä toisia vaihtoehtoja"
-
19:55
IS: Kadonneen Rasmus Takaluoman etsinnöissä uusi käänne – poliisi aikoo tutkia "kiinnostavia" kohteita joessa tarkemmin
-
19:45
Elokuvantekijä huijasi ilmaistyövoimaa ja maalaili miljoonatuottoja – puliveivarilla oli budjetista satojentuhansien sijaan koossa vain pari tonnia
-
19:44
Kultaleijona räpeltää SM-liigassa – nyt oli selostajallakin huomautettavaa
-
Lataa lisää