Neljä helppoa vinkkiä: Näin voit säästää rahaa, aikaa ja hermoja lentokentällä

Harva haluaa viettää lentokentällä enempää aikaa tai käyttää enemmän rahaa kuin on tarpeen. Säästä hermojasi ja ota avuksi FoxNews-sivuston vinkit.

VIDEO: Miten lentokoneruoka syntyy?

Ulkomaan matkailu on monien mielestä mukavaa puuhaa, mutta lentokenttien ruuhkat ja kalliit hinnat voivat aiheuttaa joillekin matkaajille stressiä.

Fox Newsin haastattelemat matkailun asiantuntijat antavat parhaimmat vinkit, joiden avulla lentokentällä selviää nopeasti ja hermojaan menettämättä.

Pakkaa kaikki käsimatkatavaroihin, jos mahdollista

Ennen reissuun lähtöä kannattaa miettiä, mahtuisivatko kaikki matkatavarat käsimatkatavaroihin vai tarvitseeko isoa, ruumaan menevää matkalaukkua todella.

FoxNewsin haastattelemat asiantuntijat kertovat suosivansa vain käsimatkatavaroita sen takia, että laukku ei häviä, eikä laskeutumisen jälkeen tarvitse jäädä odottelemaan laukkujen saapumista.

Asiantuntijat myös neuvovat, että laukusta kannattaa ottaa aina kuva ennen lennolle lähtöä, oli kyse sitten ruuma- tai käsimatkatavasta. Kuvasta voi olla paljon apua, jos laukku katoaa ja se yritetään tunnistaa ja paikantaa.

Säästä rahaa – tuo omat eväät ja pullo

Lentokentällä ja varsinkin koneessa ruoka ja välipalat ovat varsin hintavia. Jos haluaa matkustaa budjetilla, kannattaa lentokentälle ottaa omat eväät mukaan.

Ruokien mukana kantamiseen on myös toinen hyvä syy: sinun ei tarvitse tyytyä siihen, mitä lentokoneessa on tarjolla. Aina ruoka ei nimittäin näytä ja maistu niin hyvältä.

Esimerkiksi Gordon Ramsey on sanonut, että lentokone on ainoa paikka, jossa hän ei syö koskaan.

Jopa yhdestä vesipullosta voidaan velottaa kentällä ja koneessa yli kolme euroa, ja jos matkaajia perheessä on vaikka viisi, nousee summa jo 15 euroon.

Lentokentälle kannattaakin ottaa mukaan tyhjä vesipullo, jonka voi täyttää turvatarkastuksen jälkeen vessassa tai vesipisteellä. Varmista tosin ulkomailla, että vesi on juomakelpoista.

Valmista lapset koitokseen

Lentomatkustaminen on usein lapsille jännittävä paikka, joten ennalta valmistautuminen kannattaa. Selitä lapsille ennen matkaa, mitä tapahtuu niin turvatarkastuksessa kuin koneessakin, jotta he eivät pelkää tai hermostu. Videot ja kirjat toimivat opetuksessa hyvänä apuna.

Pitkä koneessa ja kentällä istuminen alkaa varmasti kyllästyttää perheen pienimpiä, joten tekemistä kannattaa ottaa valmiiksi mukaan, kuten värityskirjoja tai katsottavaa.

Mukaan kannattaa ottaa myös herkkuja, sillä pahimmissa tilanteissa niiden avulla voi saada lapset kuriin.

Asiantuntijoiden vinkki on tarkistaa, onko kentällä sattumoisin lasten leikkipaikkaa ja mennä sinne purkamaan energiaa ennen lentoa tai lentojen välissä.

Pyydä kentälle kyytiä

Lentokentän parkkimaksut saattavat nousta varsin suuriksi eikä taksin ottaminen ole välttämättä edullista. Julkisissa kulkuneuvoissa matkatavaroiden kanssa taas voi olla hankalaa, joten paras idea on pyytää ystävää tai perheenjäsentä kuljettamaan lentokentälle.

Samalla kun rahaa säästyy, säästyy myös aikaa ja vaivaa, kun auton kanssa ei tarvitse säätää. Muista kuitenkin aina tarjoutua vastapalvelukseksi viemään ensi kerralla kaveri lentokentälle.

Lähde: FoxNews

Lue myös:

    Uusimmat