Natalie Portmanin huima vartalonmuokkaus
Näyttelijä Natalie Portmanin hurja valmistautuminen uuteen elokuvaan kasvatti luonteen lisäksi jotain muutakin.
Näyttelijä Natalie Portmanin, 29, upea roolisuoritus uudessa Black Swan -elokuvassa saattaa poikia tähdelle jopa Oscar-ehdokkuuden. Portman valmistautuikin balettitanssijan rooliinsa kovalla työllä. Tähti treenasi ahkerasti kahdeksan tuntia kerrallaan ja ui 1,6 kilometriä päivässä. Myös tanssiharjoituksiin oli mentävä, vaikka jalat olivat mustelmilla, lihaksia särki ja kylkiluu oli sijoiltaan. Portman sanoo, ettei muuta vaihtoehtoa ollut.
– Niin moni tunteikkaista kohtauksista tapahtuu, kun hän tanssii, joten ei ollut mahdollisuutta kiertää sitä, Portman selittää rooliaan Entertainment Weeklyn haastattelussa.
Vaativimmat tanssikohtaukset teki Portmanin puolesta ammattitanssija, mutta tähden piti silti näyttää osaansa sopivalta. Tanssijan rooli vaati muun muassa ruoan jättämistä vähemmälle.
– Olen hyvin lyhyt, mutta minun piti näyttää hyvin pitkältä. Joten massaa ei ollut missään, mikä on sairasta. Tiedän, että koko juttu on sairas.
Portmanille opetti tanssia entinen New York City Ballet'n tanssija Mary Helen Bowers. Kaikki osat Portmanista eivät kuitenkaan pienentyneet kovan harjoittelun seurauksena.
– Vaikka tanssijat ovat hyvin hentoisia ja laihoja, heillä on hyvin vahva takapuoli. Joten Mary Helen teki kovasti työtä takapuoleni eteen.
Tulos?
– Todellakin valtava, valtava… muutos, tähti kikattaa.
MTV3/Helmi
Lähde: celebitchy.com
Kuva: Getty Images
Uusimmat
-
19:47
Satakunnan Kansa: Kuusikymppistä lääkäriä epäillään lapsikaappauksesta
-
19:40
Jarmo Kekäläisellä yksi vaihtoehto vähemmän – lähde: Juuse Saroksen NHL-seura vaihtaa päävalmentajaa
-
19:25
Nato lähettää lisäjoukkoja Kosovoon – 30 rauhanturvaajaa loukkaantui yhteenotoissa
-
19:11
Kommentti: Säätytalo hoi, ettehän töpeksi vihreässä siirtymässä – Suomeen on tekeillä valtava miljardi-investointi syystä, jota Riikka Purra haukkuu typeräksi
-
19:10
Vakavia vammoja saaneen PSG-vahdin vaimolta huolestuttava päivitys: ”Älä jätä minua yksin”
-
19:01
Onko klassikkodrinkin inspiroima pasta TikTok-hypen arvoinen? Testasimme reseptin: "Kattilasta nousee melko viinainen tuoksahdus"
-
18:45
Älä missään nimessä toimi näin, jos löydät linnunpoikasen maasta
-
18:38
Huippulupaus jahtaa yli 30-vuotiasta Suomen ennätystä – valmentajanvaihdos tuonut hurjan muutoksen
-
18:36
Iltalehden avustajan Ukraina-uutisoinnissa epäselvyyksiä – kymmeniä artikkeleita poistettiin verkkosivuilta
-
18:31
Kirjailija Miki Liukkoselta synkkä ulostulo: "Olen voinut erittäin huonosti viime aikoina"
-
18:26
Pakolaiskiintiöön raju leikkaus Ruotsissa: Suomessa hallitusneuvottelijat pohtivat myös leikkauksia – tällaisia säästöjä se toisi
-
18:05
Finnair perui muutokset businessluokan matkatavaroiden painorajoissa
-
17:59
Kanadan maailmanmestari puhui juhlat kuin seinään pysäyttäneestä tilanteesta – suomalaistoimittajan erikoinen toteamus hämmensi kultajoukkuetta
-
17:58
Elon Muskin Twitteriltä vaadittu sisältöjen sensurointia 971 kertaa – myöntymisten määrä yllättää
-
17:27
Nainen pahoinpiteli avomiestään kiehuvan kuumalla vedellä ja veitsellä Helsingissä
-
17:22
Jarmo Kekäläinen on ison päätöksen äärellä – Patrik Laineen uusi NHL-luotsi selviää pian
-
17:20
Wagner-pomo Prigozhin raivoaa Venäjän puolustusministeriölle Moskovan väitetyistä drone-iskuista – MTV seuraa sotaa
-
17:15
Sovittelussa ei sopua, lakot alkavat yksityisissä päiväkodeissa
-
17:15
Maajussi-Asgeirin puolisoehdokas on tunnetun tubettajan äiti – tätä asiaa yksinhuoltaja joutui puntaroimaan
-
16:51
Promoottori vihjasi nyrkkeilyn supertähtien huippuottelun mahdollisuudesta
-
Lataa lisää