Natalie Portman: Ei enää ikinä alastonkohtauksia!

Näyttelijä Natalie Portman on oppinut kantapään kautta kieltäytymään alastonkohtauksista valkokankaalta. Natalie sai kylmää vettä niskaansa, kun Hotel Chevalier -leffan stillkuvat levisivät nettiin kyseenalaisille sivustoille.

Portmania kyllästyttää myös se, että media vaikuttaa olevan paljon kiinnostuneempi alastonkohtauksista kuin varsinaisesti hänen tähdittämistään elokuvista.

– En ole mikään siveyden sipuli tai muuta vastaavaa. Minusta alastonkohtaukset elokuvissa ovat hienoja, ja sitä paitsi seksillä on suuri rooli ihmisen elämässä. Kaikesta huolimatta minusta oli ällöttävää huomata, että kuvani olivat päätyneet pornosivuille, Natalie puuskahti.

Natalie on riisuutunut valkokankaalla myös aiemmin, sillä hän esitti vuonna 2004 filmatussa Closer-leffassa stripparia.

Asiasta kertoo Femalefirst-viihdesivusto.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat