Suomi 2010. Ohjaus: Dome Karukoski. Käsikirjoitus: Pekko Pesonen. Kuvaus: Pini Hellstedt. Leikkaus: Harri Ylönen. Tuotanto: Aleksi Bardy. Pääosissa: Jussi Vatanen, Timo Lavikainen, Jasper Pääkkönen, Pamela Tola, Kari Ketonen. Kesto: 92 min.
Tyttö sinä olet tähti, Tummien perhosten koti, Kielletty hedelmä – Dome Karukosken tuotanto on ollut tasaisen laadukasta. Siirtymä komediaan, jäyhien, vähäpuheisten, laiskojen ja keskenkasvuisten miesten maailmaan, on notkahdus alaspäin.
Elokuva alkaa arktisella maisemakuvalla, jonka keskellä on hirttopuuna tiuhaan käytetty kelohonka. Kertoja luettelee honkaan hirttäytyneiden miesten tarinoita. Prologi vaikuttaa lupaavalta: viinaan menevä ja ankeuteen taipuvainen suomalainen mies yleensä naurattaa.
Napapiirin sankareiden juoniainekset osoittautuvat kuitenkin heppoisiksi. Pääjuonena on se, onnistuuko työtön laiskimus Janne (Jussi Vatanen) hankkimaan avovaimolleen Inarille (Pamela Tola) aamuun mennessä digiboksin. Jos digiboksia ei kuulu, Inari uhkaa häipyä etelään. Kuinkahan monta perheriitaa ja eroa digiboksista on tosielämässä syntynyt? Käsikirjoittaja Pekko Pesosella taitaa olla asiasta jonkinlainen tuntuma.
Aamuun mennessä Jannelle ja hänen kavereilleen Kapulle (Jasper Pääkkönen) ja Räihäselle (Timo Lavikainen) ehtii tietenkin tapahtua kaikenlaista hapuilevista romansseista auto-onnettomuuteen, huijauksiin ja väkivallaksi puhkeaviin väärinkäsityksiin ökyrikkaiden venäläisten kanssa. Kaamosseikkailun jälkeen romuna ovat niin auto kuin miehetkin.
Elokuva vaikuttaa siltä kuin Aleksi Mäkelä ja Perttu Leppä olisivat yhdistäneet visionsa ja huumorintajunsa, mutta eivät olisi päässeet yhteisymmärrykseen elokuvan lajityypistä ja sen sävystä.
Pohjoiset miehet saattavat olla pökkelöitä, mutta elokuvassa monet heistä ovat myös aivan käsittämättömän tyhmiä. Vätysmäiseen käytökseen on toki helppo uskoa, ainakin jos on nähnyt Virpi Suutarin ja Susanna Helken Joutilaat. Napapiirin sankareissa laiskuus sentään väistyy hetkeksi sitkeyden tieltä, kun on tosi kysymyksessä. Ja mikäpä olisikaan sen todempi asia kuin rakkaus.
Kari Ketosella on nyt kysyntää. Hänestä onkin kehkeytynyt mainio koomikko. Napapiirin sankareissa Ketonen on Inarin teinivuosien poikaystävä Pikku-Mikko, joka haikailee yhä exänsä perään ja tekee villejä siirtoja tuhotakseen lopullisesti tämän kriisiin ajautuneen parisuhteen.
Timo Lavikainen toistaa samaa tollon rooliaan elokuvasta toiseen. Jussi Vatasen Janne herättää joukosta eniten sympatiaa. Voimakas lapin murre kuulostaa näyttelijöiden suussa ulkoa opetellulta. Dialogissa on muutama ilonpilkahdus, mutta pääosin vitsit ovat vessa- ja tissihuumoria ja noloja tilanteita.
Pitkä elokuva olisi kaivannut rungokseen tuhdimpia aineksia kuin digiboksiin liittyvän hölmöilyn. Aki Kaurismäen vanavedessä nämäkin junttisankarit pääsevät kansainvälisille valkokankaille: elokuvan levitysoikeudet on myyty ainakin Ranskaan. Mitenköhän elokuva kestää ranskaksi dubbauksen?
Teksti: Minna Karila