Nämä asiat vaikuttavat kangasmaskin suojatehoon – erot materiaalien välillä suuret: Mikrokuidulla jopa 70 prosentin suoja, huonoin puuvillaisella

VTT:n käytännön testien mukaan kangasmaskin kankaalla on merkittävä vaikutus maskin suojatehoon viruksia vastaan. Tutkimusten mukaan myös maskin mallilla on vaikutusta.

Parhaan suojatehon saa mikrokuituisella maskilla, jonka teho on 70 prosenttia. Polyesterilla päästään lähes yhtä hyvään tehoon 40-50 prosenttisen, mutta puuvillainen antaa vain 20-30 prosentin suojan.

VTT:n tutkimusprofessori Ali Harlinin mukaan teho alkaa heikentyä jo puolen tunnin jälkeen.

– Maski suojaa siis esimerkiksi bussimatkan tai kaupassa käynnin ajan. Koronavirushan tarttuu pisaratartuntana ja jää kosteana maskin pinnalle, mutta maskin kuivuttua se pääsee läpi kankaasta, kertoo Harlin.

Harlinin mukaan virus säilyy maskin pinnalla kahdeksasta kahteentoista tuntiin, joten maski on syytä pestä 90 asteessa käytön jälkeen eikä maskin pintaa kannata koskea ettei saa siitä tartuntaa.

Tehoon vaikuttavat jopa nuppineulan pistot

Harlin korostaa, että käyttäjän on erittäin tärkeää varmistaa, että maski on täysin ehjä.

– Jokainen reikä kankaassa mahdollistaa sen, että virus läpäisee maskin. Esimerkiksi nuppineulojen käyttö hengitysalueella heikentää arvioni mukaan tehoa jopa viisi prosenttia.

– Teho heikkenee samasta syystä kuppimallisessa maskissa, jossa virukset pääsevät keskisaumasta läpi.

Maskin käyttö vähentäisi tartuntoja

Harlin muistuttaa myös, että maski suojaa siis ennen kaikkea muita tartunnalta.

– Se pysäyttää pisaroiden etenemisen eikä virus pääse leviämään. Jos pisaroita ei pysäytetä, ne lentävät jopa muutaman metrin etäisyydelle.

– Pisaroita leviää myös, kun ihminen puhuu, huohottaa ja niistää. Kangas suun edessä hidastaa pisaroiden etenemistä, ja niiden lentomatka jää alle puolen metrin, valottaa Harlin.

Harlin muistuttaa, että monet taudinkantajat ovat oireettomia eivätkä koronavirustestitkään ole täysin varmoja

– Itse asiassa testin virhemarginaali voi olla jopa kaksikymmentä prosenttia. Jos kaikki käyttäisivät maskeja, tartunnat vähenisivät, lisää Harlin.

Harlin suosittelee kangasmaskien käyttämistä kaikille. Sen sijaan mikrobiologiseen työskentelyyn sopivat suojaimet tulisi jättää niitä työnsä vuoksi tarvitseville esimerkiksi sairaaloissa, sillä niiden teho on lähes sata prosenttinen.

Lue myös:

    Uusimmat