Nälkäpäivä-menu

Suomen Punaisen Ristin Nälkäpäivä-keräys järjestetään jälleen 26. - 28. syyskuuta. Nyt jo 22. kertaa järjestettävällä keräyksellä kartutetaan SPR:n katastrofirahastoa. Vuonna 1981 alkanut keräys on tähän mennessä tuottanut noin 274 miljoonaa markkaa (noin 46 miljoonaa euroa).

Nälkäpäivä-keräys sai alunperin alkunsa Pälkäneellä vuonna 1980, kun SPR:n Pälkäneen osaston silloinen puheenjohtaja Mailis Korhonen ja SPR:n Hämeen piirin toiminnanjohtaja Erkki Korkama miettivät uusia keräysideoita. Korhonen ja Korkama keksivät, että terveet aikuiset voisivat jättää yhtenä päivänä joko kokonaan tai osittain syömättä ja lahjoittaa ruuasta säästyneet rahat nälkäänäkevien auttamiseen.

Keräys onnistui yli odotusten. Melkein puolet Pälkäneen asukkaista osallistui keräykseen, ja päivässä alueen pankeissa sijainneisiin keräyspisteisiin kertyi 12 000 markkaa (noin 2000 euroa) itäisen Afrikan auttamiseen. Vuotta myöhemmin pälkäneläisten tempaus laajeni koko maan kattavaksi Nälkäpäivä-keräykseksi.

SPR:n emäntä Erja Lehtonen haluaa muistuttaa ihmisten mieliin Nälkäpäivä-keräyksen alkuperäisen tarkoituksen. Hän on koonnut menun, jota noudattamalla voi syödä yhden päivän kevyemmin ja lahjoittaa säästyvät ruokakulut apua tarvitseville.

800 miljoonaa nälkäistä

Maailmassa on noin 800 miljoonaa nälkää näkevää tai aliravittua ihmistä. Heistä 96 prosenttia elää kehitysmaissa. Eniten aliravitsemusta on Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Suurin osa maailman nälkää näkevistä on naisia ja lapsia. Alipainoisia, alle 5-vuotiaita lapsia on ainakin 184 miljoonaa. 190 miljoonaa alle kouluikäistä lasta uhkaa A-vitamiinin puute, yli miljardi ihmistä kärsii jodin puutteesta ja noin 40 prosentilla maailman ihmisistä on raudan puutteesta johtuvaa anemiaa. Päivittäin noin 24 000 ihmistä kuolee nälän seurauksena. Nälkäpäivä-menu:Tomaattikeitto Kauralesepalat Yrttirahkalevite Puna-valkoiset muffinsit

Tomaattikeitto

10 annosta

2 kg tomaatteja 1 jättisipuli 2 valkosipulinkynttä öljyä 1 l vettä 1 kanaliemikuutio 1/2 sitruunan mehu 1 rkl fariinisokeria 1 selleri 2 porkkanaa 1 palsternakka 1 dl kermaa basilikaa tippa tabascoa mustapippuria

Kalttaa ja kuori tomaatit. Silppua sipulit ja valkosipulinkynnet. Kiehauta sipulisilppu öljyssä. Lisää tomaatit, vesi, liemikuutio ja mausteet sekä kuutioidut kasvikset. Keitä hiljalleen noin tunnin ajan. Lisää basilika ja soseuta. Lisää kerma. Tarjoile kuumana.

Kauralesepalat

24 kpl

5 dl maitoa tai vettä 25 g hiivaa 1/2 dl öljyä 1/2 dl siirappia 1 1/2 tl suolaa 3 dl kauraleseitä 9 dl hiivaleipäjauhoja

Pinnalle: 1/2 dl kauraleseitä

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon tai veteen. Lisää öljy, siirappi ja suola. Sekoita joukkoon leseet ja jauhot. Levitä taikina leivinpaperin päälle pellille. Ripottele päälle leseitä ja taputtele ne pintaan kiinni. Leikkaa levy paloiksi. Anna kohota peitettynä noin puoli tuntia. Paista uunissa 200 asteessa 15-25 minuuttia.

Yrttirahkalevite

1 prk maitorahkaa 1/2 dl maitoa 1/2 dl persilja-, tilli- tai ruohosipulisilppua 1/2 tl yrttisuolaa 1 valkosipulinkynsi puristettunaSekoita rahka ja maito keskenään. Lisää muut aineet ja sekoita tasaiseksi.

Puna-valkoiset muffinsit

20 kpl

6 dl vehnäjauhoja 2 1/2 dl sokeria 2 tl leivinjauhetta 1 tl ruokasoodaa 2 tl vaniljasokeria 3 1/2 dl puolukoita 2 dl maitoa 1 dl hienojakoista raejuustoa 2 kananmunaa 2 rkl öljyä 1 dl appelsiinituoremehua 1 appelsiinin raastettu kuori 1 sitruunan raastettu kuori

Pinnalle: tomusokeria

Sekoita kuivat aineet ja puolukat keskenään. Sekoita toisessa astiassa maito, raejuusto, munat, öljy, appelsiinimehu ja kuoriraasteet. Yhdistä seokset ja sekoita vain niin vähän, että taikinasta tulee tasaista. Jaa taikina muffinssivuokiin (n. 20 kpl). Paista uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia. Siivilöi jäähtyneiden leivonnaisten päälle tomusokeria. Ohjeet: SPR

(Mtv3-Finfood)

Lue myös:

    Uusimmat