Näkökulma: Diego Maradona tuli pikkutelkkarin ruudun läpi huoneeseen ja antoi mullistavan elämänopetuksen

1:44
Videolla muistelua Diego Maradonan urasta, jossa vuoden 1986 MM-kisat ovat isossa osassa.

Diego Maradonan kuolema herkisti MTV Urheilun Marko Leppäsen muistelemaan kesää 1986 ja Meksikon MM-kisojen tähtihetkeä.

Television ruudussa oli tuumia suunnilleen saman verran kuin kannettavassa tietokoneessa, jolla tätä juttua kirjoitetaan.

Kun antennin väänsi millimetrintarkasti kohdalleen, näki vihreällä nurmella pyörivän virallisen kisapallon Adidas Aztekan, jonka synteettinen pinta hylki vettä paremmin kuin edeltäjänsä.

Vähän suhruinen kuva ei haitannut. Tärkeintä, että televisio oli omassa huoneessa, eikä kenelläkään ollut oikeutta tunkeutua kymmenvuotiaan valtakuntaan, joka oli sisustussuunniteltu viihtyisäksi Iron Maidenin ja Bon Jovin julisteilla, Buster-sarjakuvilla ja hieltä haisevilla pelivarusteilla.

Ala-astelaisen tietopankkiin ei ollut ehtinyt kertyä sellaista faktaa, että puolivälierässä taistelevien Argentiinan ja Englannin välisestä Falklandin sodasta oli vain neljä vuotta aikaa. Eikä sillä olisi ollut mitään merkitystä.

Oli vain Diego ja pallo, jota hän ei luovuttanut kenellekään.

Adidas Aztekaa eivät saaneet haltuunsa Beardsley, Reid, Butcher, Fenwick eikä maalivahti Shilton. Voiko noinkin jalkapallossa tehdä?

Diego vaan kuljetti ja kuljetti, näytti että hän juoksee pallo jaloissaan televisioruudun reunasta läpi ja ilmestyy huoneen ikkunasta näkyvälle hiekkakentälle, jossa odotti väsymätön harjoituskumppani, iso puinen maaliseinä.

Diego siirsi pallon sisäsyrjällä maaliin ja tarjosi matkan uuteen ulottuvuuteen, jossa kaikki oli mahdollista.

Siinä maailmassa ei ollut matikankokeita, kuvaamataidontunteja, varhaisia heräämisiä tai kitarisaleikkausta. Puhumattakaan veroilmoituksen täyttämisestä, vauvan yöheräämisestä, talousoppineen antamasta lamavaroituksesta tai koronaviruksen aiheuttamista rajoitustoimenpiteistä.

Siinä maailmassa oli loputon kesä, appelsiinikolanmakuinen mehujää, pyörämatka futistreeneihin ja maauimalan hyppytorni.

Diego tuli ruudun läpi huoneeseen ja kertoi, että yritä tehdä jotain sellaista mitä muut eivät ole tehneet. Älä yritä kopioida, vaan kehitä kikka, joka tuntuu sinusta hyvältä.

Diego Maradonalla löytyi ratkaisu jokaiseen kentällä eteen tulevaan ongelmaan.

Häntä ei haitannut, vaikka päälle ryntäisi kolme pelaajaa samaan aikaan. Kun Maradona poistui kentältä ja riisui nappiksensa, arkielämän terrybutcherit nappasivat pallon, kaatoivat hänet nurmen pintaan ja runnoivat pallon maaliin pörrötukkaisen nappisilmän tuijottaessa epäuskoisena perään.

"Liian pikanen, vähän likanen, mielenvikanen, niinku Maradona", laulaa Teflon Brothers. Minulle Maradona ei ole liian pikanen, ei likanen eikä mielenvikainen.

Minulle hän on aina se kymmenvuotiaan jalkapallojunnun suosikki, joka tekee lämmittelyssä ihmetemppuja, harhauttaa kaikki pelissä, tekee soolomaalin, hyppää piruettituuletuksensa ja virnistää onnittelemaan tulevalle joukkuekaverille.

Sinä kesän 1986 päivänä Diego palasi soolomaalinsa jälkeen takaisin pienen television sisään, mutta hän palasi moikkaamaan vielä monta kertaa uudelleen. 

Ja tulee vielä vastaisuudessakin. 

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja