Mainos

Näköaisti huononee usein salakavalasti – milloin optikolle?

Sumeat tienviitat ja silmissä hyppivä teksti ovat merkkejä näköaistin heikkenemisestä.

Näkö huononee yleensä hitaasti, joten tiettyyn pisteeseen asti muutokseen tottuu. Näkökyvyn seulontakin on pitkälti kiinni oma-aloitteellisuudesta. Kouluterveydenhuollon jälkeen näköä tarkistetaan esimerkiksi ajokorttia hankkiessa ja armeijassa. Muutoin aikuisiällä näöntarkastukseen on hakeuduttava itse.

Optikko Timo Juurinen kertoo, että ensimmäiset lukulasit täytyy yleensä hankkia 40 vuoden ikäisenä. Muutoin silmien terveystarkastuksessa silmälääkärillä olisi hyvä käydä viiden vuoden välein, jos näkökyvyssä ei ole huomattavia ongelmia. Hän kertoo, että erityisesti tietokoneen ääressä työskentely saattaa altistaa ongelmille.

– Silmät rasittuvat näytön ääressä työskentelystä paljon. On kuitenkin olemassa niin sanottu blue blocker -pinnoite, joka vähentää silmien rasitusta poistamalla sinistä valoa ja parantamalla kontrastia. Pinnoite on kätevä myös autolla ajaessa.

Näköaistin muutoksia voi havainnoida itse

Lähinäön heikkenemisestä kertoo esimerkiksi se, että lukeminen muuttuu väsyttäväksi tai rivit alkavat hyppiä silmissä. Myös se, että huomaa lukevansa koko ajan kauempaa, on merkki huonontuneesta lähinäöstä.

Kaukonäkönsä kuntoa voi tarkkailla hyvin esimerkiksi autoillessa tai kadulla kävellessä. Kun tienviittojen ja kadunnimien erottaminen tuntuu hankalalta sellaiselta etäisyydeltä, mistä muistaa ennen nähneensä, on aika käydä optikolla. Lisäksi kannattaa verrata myös molempien silmien näköä erikseen esimerkiksi peittämällä silmät yksi kerrallaan ja vertaamalla, näkeekö jommalla kummalla silmällä paremmin.

Juurinen kertoo, että optikolla selvitetään esimerkiksi taittovirheet, mutta silmän terveyteen liittyvissä asioissa tulee kääntyä silmälääkärin puoleen.

– Optikolla on lakisääteinen velvollisuus ohjata asiakas silmälääkärille, jos epäilee sille olevan tarvetta.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.