Ikänäkö vaivaa yhä useampaa alle 40-vuotiasta suomalaista, käy ilmi Instrumentariumin asiakasdatasta. Onko suomalaisten näkökyky siis merkittävästi heikentynyt?
Ikänäkö, eli lähinäön heikkeneminen alkaa tyypillisesti 40 ikävuoden paikkeilla.
Optikkoliike Instrumentariumin keräämä asiakasdata kuitenkin näyttää, että ikänäön korjaamiseen tarkoitettuja moniteholaseja on myyty viimeisen kymmenen vuoden aikana 30–39-vuotiaiden ikäryhmässä yli kolme kertaa enemmän kuin edellisen kymmenvuotisjakson aikana.
– Ei ihmisen biologia muutu yhdessä sukupolvessa tai kymmenessä vuodessa, eli siinä tuskin on tapahtunut muutosta. Mutta se mikä saattaa olla muuttunut, on näön käyttö ja sen tarpeet, sanoo MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa vieraillut silmätautien erikoislääkäri Petri Jalli Mehiläisestä.
Hänen mukaansa ihmiset katsovat nykyisin puhelimiaan hyvin läheltä, jopa lähempää kuin esimerkiksi perinteistä kirjaa luetaan.
Lue myös: Vesa oli vaihtamassa laseja, kun optikko kertoi herättelevän uutisen
Milloin moniteholasit kannattaa hankkia?
Ikänäkö ei ole silmän sairaus, vaan ikääntymiseen liittyvä luonnollinen ilmiö, joka johtuu silmän mykiön asteittaisesta jäykistymisestä. Jallin mukaan tämä tapahtuu ennen pitkää kaikille.
– Pikkuhiljaa se heikkenee ja tämä heikentymisen totuus selviää tyypillisesti tuossa 40 ikävuoden jälkeen. Joillain aikaisemmin, joillain myöhemmin. Tässä on vaihtelua niin kuin biologiassa yleensäkin.
Missä vaiheessa mukaan tulisi ottaa sitten moniteholasit?
Jallin mukaan silmälasit ovat apuväline, joita kannattaa hyödyntää tietysti silloin, jos kokee niille olevan tarvetta.
– Jos tulee päänsärkyä tai silmät väsyvät, niin tottahan toki niitä laseja kannattaa pitää. Onhan se paljon järkevämpää kuin syödä päänsärkylääkkeitä. Mutta ennen kaikkea pitää kuunnella itseään: jos moniteholaseille ei koe itse mitään tarvetta, ei sitä tarvetta myöskään todeta optikkoliikkeessä. Kyllä se täytyy itse omassa arjessa todeta, hän sanoo.