Tammikuun puhelinmyynnissä Suomessa ei nähty kovin suurta draamaa, kertovat operaattorien julkaisemat myydyimpien puhelinten listat.
Monin osin listoilta löytyvät puhelimet pysyivät ennallaan ja vain pieniä järjestysmuutoksia nähtiin. Toki tähänkin poikkeuksen toivat kampanjat. Telian myydyimmäksi puhelimeksi kuluttajille ponkaisi edullisesti myyty Moto C Plus.
”Tammikuun alennussesonki näkyy listalla vahvasti ja edullisempia puhelinmalleja onkin mennyt tammikuussa normaalia enemmän. Myös lippulaivamallit ja etenkin Applen uutuuspuhelimet iPhone 8 ja iPhone X ovat kiinnostaneet kuluttajia”, sanoo Telian laiteliiketoiminnasta vastaava johtaja Jussi Vuorinen.

DNA:lla myydyin puhelin oli Honor 8 ja vahvan Honor-menestyksen täydensivät nelos- ja viitossijoilla Honor 8 Lite ja Honor 9. Elisan listalta samat Honorit löytyivät sijoilta 4-6, kun myynnin ykkönen tuli totutusti OnePlussalta. OnePlus 5T oli Elisan myydyin ja aiempi OnePlus 5 ylsi vielä myös kolmanneksi myydyimmäksi. OnePlussan myynti keskittyy sitä ainoana operaattorina myyvälle Elisalle, jonka takia listasijoitukset ovat poikkeuksetta komeita.
Samsungin Galaxy J3 (2017) oli toiseksi myydyin sekä DNA:lla että Elisan henkilöasiakasmyynnissä.
Applen iPhone X ylsi Telialla neljänneksi myydyimmäksi, DNA:lla sijalle 7 ja Elisalla sijalle 11.
Nokia-älypuhelimista Nokia 6 myi vahvasti yltäen DNA:n 3. myydyimmäksi, Elisalla sijalle 8 ja Telialla sijalle 6. Muita Nokia-älypuhelimia ei myydyimpien listalla kuluttajamyynnissä nähty.


