Häpeä, pelko, syyllisyyden, riittämättömyyden ja arvottomuuden tunne kertovat väkivallasta siinä missä mustelmatkin.
- Väkivalta on kuin lonkero, joka kietoutuu arkeen. Haukkumasanat on helppo tunnistaa, mutta kontrollointia ja eristämistä voi olla vaikeampi nimetä väkivallaksi, väkivaltatyön suunnittelija Leena Marila-Penttinen Ensi- ja turvakotien liitosta kuvailee.
Riitoja voi olla hyvässäkin suhteessa, mutta henkilökohtaisuuksiin meneminen on satuttavaa käytöstä. Mitätöinti, haukkuminen, nöyryyttäminen tai muulla tavoin alistaminen, eristäminen, uhkailu ja pelottelu ovat kaikki henkistä väkivaltaa, joka vaikuttaa uhrin identiteettiin, Marila-Penttinen listaa.
Sosiaalinen eristäminen ystävistä ja sukulaisista tai heidän mustamaalaamisensa vaikuttaa myös uhrin käsitykseen itsestä. Marila-Penttinen kuvaa kontrollointia väkivallaksi, jota voi olla vaikea tunnistaa.
-Kontrollointi tulee osaksi elämää. Toinen esimerkiksi määrää, milloin tulee olla kotona, miten siellä pitää olla, miten asioita tulee tehdä. Usein ihminen alkaa huomaamattaan kehittää selviytymiskeinoja: tehdä asioita mahdollisimman varoen, jotta toinen ei suuttuisi.
Henkinen väkivalta satuttaa siinä missä lyöminenkin, ja suhteeseen ujuttauduttuaan vääristynyt vallankäyttö harvoin loppuu itsestään.
- Usein henkinen väkivalta muuttuu pikkuhiljaa fyysiseksi. Uhrit voivat kuvailla kontrollointia, nöyryyttämistä ja alistamista jopa fyysistä väkivaltaa pahemmaksi. Toistuva, jatkuva henkinen väkivalta nakertaa uhrin itsetuntoa. Hänestä alkaa tuntua, että hän ei ole kelvollinen eikä arvokas.
Monesti väkivalta alkaa vaivihkaa, ja suhteeseen voi mahtua hyviäkin hetkiä. Kukaan ei ole täydellinen, mutta hyvässä suhteessa ei tunneta pelkoa tai uhkaa. Marila-Penttinen kuvaa väkivaltaa kierteeksi, johon usein kuuluvat myös suvantovaiheet.
