Naiset innostuivat lihaksista: Langanlaiha kauneusihanne pois muodista
Naiset ovat innostuneet treenaamisesta, Female First uutisoi. Pelkkä laihuuden tavoittelu alkaa siirtyä syrjään lihasten tieltä.
Naisen on tärkeää olla treenattu, ei laiha. Tätä mieltä on malli Daisy Lowe, joka puhuu naisille treenaamisen ilosanomasta.
– Kysymys ei ole vain siitä, että näyttää hyvältä, vaan siitä, että tuntee myös olonsa hyväksi. Olen mieluummin hyvässä kunnossa kuin laiha. Voin näin tanssia pidempään. Tunnen oloni vahvemmaksi, terveemmäksi, selkeämmäksi ja stressaan vähemmän. Olen tasapainoisempi kuin koskaan, Lowe hehkuttaa.
Personal trainer Sarah Lindsay on samaa mieltä mallin kanssa. Ammattilaisen mielestä kauneusihanne on muuttumassa terveempään suuntaan.
– Viesti siitä, että kunnossa oleminen "on uusi laiha", on upeaa. On hienoa, että Lowe ei taivu paineen alla olla laiha malli. Se on hurjan rohkaisevaa, kun mediaa on viime vuosikymmenenä hallinnut nollakoon kauneusihanne, Lindsay sanoo.
Lindsayn mielestä uusi terveempi, treenattu kauneusihanne on yleistynyt vuoden 2012 olympialaisten jälkeen, jolloin Jessica Ennisin kaltaiset naisurheilijat näyttivät naisille hyvää esimerkkiä.
– Yhä useammat naiset ovat tulleet luokseni, koska he haluavat kiinteytyä, kasvattaa lihaksia ja muuttaa vartalonsa atleettisempaan suuntaan, kun aiemmin haluttiin vain pudottaa painoa. Tämä on minusta ollut aina vähän masentavaa, Ennis sanoo.
Lindsayn mukaan Victoria's Secret -mallit ovat hyvä esimerkki mallityypistä, joka ei ole tikkulaiha.
– He ovat seksikkäitä malleja, mutta edustavat silti huippumuotia, mutta eivät sairaalla catwalk-mallien tavalla, hän sanoo.
Personal trainerin mukaan naiset ovat alkaneet tajuta, että litteää vatsaa ei voi saavuttaa aikuisiällä ilman treeniä.
– Kaikki voivat näännyttää itseään ja olla laihoja, mutta se on vaarallista eikä näytä hyvältä, Lindsay sanoo.
Lähde: Female First
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää