Nainen väittää: Kesätyöpaikka torpattiin sukupuolen takia

Sosiaalisessa mediassa on levinnyt tänään hurjaa vauhtia ympäristöteekkarin työnhakukokemus, jonka mukaan työpaikka evättiin kenties sukupuolen perusteella. 

Laura Kulmala kertoo Facebookissa, että hakiessaan suureen suomalaiseen metsäteollisuusyritykseen hänelle tuli olo, että hän ei ollut sopiva hakemaan työtä tuotantopuolelta, koska työhön ei yleensä ollut otettu naisia. 

Tekniikan Akateemiset -liitto tyrmistyi jutusta, ja korostaakin heti, että Laura Kulmalan julkaisema kokemus Facebookissa on hyvin harvinainen. 

– Jos tällainen on mahdollista vuonna 2015, niin toivottavasti se on yksittäistapaus. Lähdemme siitä, että ala on tasa-arvoinen, emmekä hyväksy syrjintää sukupuolen perusteella, TEK:in viestintäjohtaja Helena Andersson sanoo. 

Kulmalan tarina leviää Facebookissa kulovalkean tavoin. Alkuiltaan mennessä päivitystä on jaettu lähes 6000 kertaa.

Hän kertoo MTV Uutisille yllättyneensä leviämisestä.

– Leviämisnopeus on uskomatonta. Halusin herätellä ihmisiä aiheesta, mutta laaja huomio yllätti. 

Kulmala kertoo Facebookissa hakeneensa metsäteollisuusyritykseen kesätöihin, mutta kun vastaukseksi tuli, että naisia ei yleensä siihen työhön ole otettu, hän laittoi kokeilun vuoksi vielä miespuolisen kaverinsa soittamaan työpaikasta.

Kun vastaus oli täysin erilainen, mitä Kulmalalle oli annettu, heräsi ärtymys. 

– Heti puhelun jälkeen oli olo, että tässä oli jotain mätää. Lopullisen ärtymyksen toi kuitenkin kaverin puhelu. Minulle tuli oman puhelun aikana mielikuva, että paikkoja ei ole ja niihin on hankala päästä. Toisen ihmisen kohdalla mielikuva oli eri, Kulmala kertoo. 

Kulmala päätti jakaa kokemuksensa sosiaaliseen mediaan.

– Olen kuullut vastaavia tapauksia, mutta niistä ei puhuta ikinä julkisesti. Lisäksi halusin jakaa tämän, koska olen edelleen kesätöitä vailla. 

– Halusin nostaa epäkohdan esille. Itse firmaa en halua syyttää, tässä saattaa olla kyse yksittäisestä ihmisestä. Siellä on varmasti ihmisiä töissä, jotka olisivat tästä yhtä hämmästyneitä kuin minäkin. Olenkin ollut yritykseen yhteydessä aiheeseen liittyen, Kulmala toteaa. 

Kulmala ei halua kertoa tietoja firmasta medialle, joten MTV Uutiset ei pysty vahvistamaan tapahtumakulkua yrityksestä.

Aiheesta kirjoittaa myös Iltalehti. Sen haastattelema Ammattiliitto Pron työympäristö- ja tasa-arvoasiantuntija Tanja Lehtoranta sanoo, että jos opiskelijan väite pitää paikkansa, kyse on vakavasta asiasta.

– Rekrytointisyrjintä on kielletty tasa-arvolain nojalla. Jos tällaista tapahtuu, neuvoisin hakijaa olemaan yhteydessä omaan liittoon. Työnantajalla on velvollisuus antaa selvitys, ja työnantaja voidaan tuomita jopa korvauksiin, Lehtoranta sanoo Iltalehdelle.

Lue myös:

    Uusimmat