Näin suomalaiset muistelevat edesmennyttä brasilialaisikonia – "Pääsin kättelemään Peleä"

Yksi kaikkien aikojen suurimmista on poissa – jalkapalloikoni Pele johdatti Brasilian kolmeen maailmanmestaruuteen 1:15
Yksi kaikkien aikojen suurimmista on poissa – jalkapalloikoni Pele johdatti Brasilian kolmeen maailmanmestaruuteen

Suomalainen jalkapalloväki muisteli tarunhohtoista Peleä viestipalvelu Twitterissä. Osa tviiteistä on kirjoitettu englanniksi ja suomennettu tähän koosteeseen. Pele menehtyi torstaina Brasiliassa 82-vuotiaana.

– Jumala ensin, Kuningas perässä. Pian leikkivät taas, jalkapallovalmentaja Erkka V. Lehtola tviittasi.

– Aarteeni, tiivisti valmentaja Marianne Miettinen.

–  Olen liian nuori, jotta muistaisin hänet kentiltä. Toki monet kerrat olen kelaillut videoita hänen hienoimmista suorituksistaan. Musiikki Fazerilla pääsin Peleä kättelemään ja sain nimmarin. Olisiko vuosi ollut 1987? Valitettavasti nimmari on hukkunut, muisto ei, kertoi vasemmistoliiton kansanedusta ja entinen kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki.

–  Yksi suurimmista. Pele eli Edson Arantes do Nascimento tuli huipulle jo 17-vuotiaana ja ainoana pelaajana on voittanut kolme MM-kultaa. Aikanaan kirjoitin koulun raittiuskilpakirjoituksissa Pelestä, tv-kasvo ja kirkkoherra Kari Kanala muisteli.

Lue myös:

    Uusimmat