Sinäkin olet varmasti pohtinut, kuinka raharikkaat ovat menestyksensä saavuttaneet. Oman alansa huipulla olevat bisneshenkilöt omaavat lukuisia yhteisiä luonteenpiirteitä.
Muista siis nämä ohjeet.
Jos yritykselläsi menee hyvin, se ei ole sään, vuodenajan tai talouden ansiota. Se on sinun ansiotasi, koska olet tehnyt jotakin oikein. Mutta jos yritykselläsi menee huonosti, ei sekään ole sään, vuodenajan tai talouden syytä. Sekin johtuu sinusta, koska olet tehnyt jotakin väärin.
Sinun tulee luottaa itseesi ja omata selkeät tavoitteet sekä tiedot niistä asioista, joita myyt. Vasta sen jälkeen voit odottaa motivaatiota henkilökunnaltasi ja asiakkailtasi halua ostaa tuotteitasi.
Menestyvät ihmiset eivät jumitu
1. Menestyjä asettaa itselleen jatkuvasti korkeampia tavoitteita. Hän on vuorikiipeilijä, joka kiivettyään huipulle katsoo jo uutta huippua kohti.
2. Menestyjä välttelee mukavuusalueita. Menestyvä henkilö kokee paikallaan seisomisen taaksepäin menemisenä. Hän haluaa olla aina liikkeessä.
Mukavuusalueellaan pysyttelevä henkilö sen sijaan tekee aina niin kuin on ennenkin tehnyt − ja perustelee sitä "niin olen aina tehnyt" -ajattelulla. Hän välttelee kaikkea uutta ja erilaista, koska pelkää, että jokin menisi vikaan. Hän myös syyttää olosuhteita ongelmistaan.
Ensisijainen asia ei ole raha
3. Menestyjä ohjautuu saavutustensa, ei rahan mukaan. Onnistuja noudattaa Applen perustaja Steve Jobsin ideologiaa, jonka mukaan "matka on palkkio." Onnistuja on asiakaskeskeinen, ei tuotekeskeinen. Hänelle mikään ei ole suurempaa kuin liikkeen ulkopuolella seisova pitkä asiakasjono ennen ovien aukaisua.
4. Menestyjä ratkaisee ongelmia sen sijaan, että syyttäisi niistä muita. Onnistuja ei sano "se ei ole minun vikani" tai "miksi emme tehneet niin tai näin..." vaan hän sanoo "katsotaan, mikä meni pieleen, ja opitaan siitä."
Menestyjä ajattelee tulevaa ja miettii pahinta
5. Menestyjä katsoo maailmaa pahimmasta mahdollisesta skenaariosta. Hän kysyy "mikä on pahin mahdollinen tulos, jos noudatamme tätä suunnitelmaa?"
Sitten, tietäen pahimman riskin, hän päättää, onko riski tarpeellinen. Tehtyään päätöksensä hän ryhtyy työhön luottavaisin mielin, tiedolla ja asiantuntemuksella.
"Opin jotain uutta joka kerta, kun epäonnistun", sanoi Thomas Edison yrittäessään saada lampun syttymään hehkulangan avulla. Hän epäonnistui 1113 kertaa ja onnistui vasta 1114. kerralla.
6. Menestyjä elää tulevaisuutta, koska hän näkee sen. Menestyjä kulkee luomiaan mielikuvia kohti. Hän saattaa harjoitella mielessään tulevia tapahtumia, koska hän "näkee" niiden tapahtuvan.
Monet menestyvät urheilijat sanovat, että he "näkevät" itsensä voittamassa kilpailun. He todella visualisoivat tulevaisuudentapahtumaa, joka antaa heille virikkeitä saavuttaa tavoitteensa.
Menestyjän muistilista
- Hanki jatkuvasti korkeampia tavoitteita
- vältä mukavuusalueita
- tee asioita saavutuksen, ei rahan takia
- ratkaise ongelmia syyttämisen sijaan
- mieti pahinta mahdollista skenaariota
- harjoittele näkemään tulevaisuuden menesty
Lähde: http://findarticles.com
Kuvat: Colourbox
Studio55.fi/Siiri L'Ecuyer
Uusimmat
-
15:18
Iivo Niskaselta erikoisratkaisu – maastohiihdon maajoukkuetta karsittiin
-
15:14
Urheilullinen Love Island -sinkku Tiila, 30, rakastaa kamppailulajeja – tällaista kumppania määrätietoinen nainen etsii rinnalleen
-
15:12
Näin Donald Trump kommentoi Joe Bidenin kaatumista
-
15:07
Suora lähetys juuri nyt: Orpo kommentoi hallitusneuvotteluja Säätytalolla
-
15:00
Esapekka Lappi kärkitaistossa MM-rallissa, selvitti taktiikkaansa – "Toivottavasti maksaa itsensä takaisin"
-
15:00
Maineikkaasta "eliittilukiosta" valmistuva Sofia toivoo, että arvosanoista ei stressattaisi niin paljon: "Elämä ei lopu siihen"
-
14:36
Tv-kamera ei näyttänyt koko totuutta Kalle Rovanperän hurjasta tilanteesta – lehmä "lensi näyttävästi"
-
14:26
Helsingin poliisin romanioperaation kohteeksi joutui yli 1 500 ihmistä, sanoo Poliisihallitus
-
14:26
Tehy ei halua hoitajille oikeutta kieltäytyä abortin tekemisestä
-
14:26
Raahen Halloween-murhaaja tuomittiin tahdonvastaiseen hoitoon – oli syyntakeeton
-
14:21
Ukraina on iskenyt venäläiskohteisiin Berdjanskin satamakaupungissa: "Vapauttaminen lähestyy" – MTV seuraa sotaa
-
14:11
Upea koristelu kakkuun täysin ilmaiseksi – oletko tajunnut, että tätäkin voi syödä?
-
14:01
Huippu-dj Alan Walker teki Käärijän Cha cha chasta oman versionsa – fanit riemastuivat yhteistyöstä: "Voiko tämä olla totta?"
-
13:55
Kalle Rovanperä törmäsi lehmiin! Katso kovavauhtinen vaaratilanne ja raju väistöyritys
-
13:51
Blinken: Venäjän hyökkäyssota on ollut strateginen virhe – MTV seuraa USA:n ulkoministerin vierailua Suomessa
-
13:33
Tulli takavarikoi yli 700 000 euroa käteistä huumelääkkeiden tuonnista epäillyltä
-
13:29
Suurin osa suomenruotsalaisista haluaisi nähdä RKP:n, SDP:n ja kokoomuksen hallituksen, kertoo Åbo Akademin kysely
-
13:06
Hirvittävä tilanne MM-rallissa: kuski oli ajaa kalliolta alas, jäi kahden kiven väliin
-
13:00
Tässä ovat Love Island Suomi -sinkut – mukana TikTok-tähtiä, wellnessmalli ja vanginvartija
-
12:48
Vakavaa väkivaltaa Vantaalla, uhria puukotettiin rintakehään – toinen epäillyistä alaikäinen
-
Lataa lisää