Jumbossa Vantaalla sijaitsevan koruliikkeen murto lokakuussa 2018 oli kuin elokuvista.
Kaksi naamioitunutta miestä nousivat tikkaiden avulla kauppakeskuksen kattotasanteelle ja rikkoivat ikkunan. Sen jälkeen he laskeutuivat köyden avulla kauppakeskuksen sisään. Koruliikkeen ikkuna hajotettiin lekalla, minkä jälkeen tekijät anastivat lyhyessä ajassa lähes miljoonan euron arvoisen korusaaliin.
Tutkinnanjohtajana toiminut Mikko Minkkinen kertoi Rikospaikan haastattelussa, millä tavalla poliisi selvitti röyhkeästi ja ammattimaisesti toteutetun rikoksen.
– Heti alussa oli selvää, että korumurto oli erittäin hyvin suunniteltu. Teko kesti vain kaksi minuuttia, ja tekijät poistuivat kauppakeskuksesta Aleksi 13:n kautta, Minkkinen sanoo.
Lue myös: Jumbo kiinteistöpäällikkö satojen tuhansien eurojen korumurrosta viime yönä: "Kaikki tapahtui minuuteissa"
Tutkinnan ensimmäiset tunnit olivat jälleen kerran ensi arvoisen tärkeitä ja yhteistyötä tehtiin heti muiden poliisilaitosten kanssa. Samalla tekninen tutkinta keräsi Jumbossa tekijöiden jäljiltä muun muassa DNA-näytteitä.
Yhteistyön tuloksena Minkkisen johtama tutkintaporukka saikin Helsingin poliisilta tiedon, jonka mukaan mahdolliset tekijät ovat Virosta ja heidän toimintatapanaan on pudottautua köyden avulla koruliikkeeseen.
800 000 euron arvoinen saalis löytyi asunnosta
Helsingin poliisilla oli jo syyskuusta alkaen ollut tiedustelutietoa ja epäilys, että jonkinlainen koruvarkaus tapahtuu. Kyse oli vain siitä, milloin ja missä se tapahtuu. Poliisilla oli tiedossa myös asunto, jossa tarkkailussa olleet henkilöt mahdollisesti majoittuvat.
