Näin poistat talven hiekat pihalta pölyttämättä

Talven aikana kaduille ja pihoille kertynyt katupöly on paljastunut pääkaupunkiseudulla yli kuukauden etuajassa. Nyt on hyvä aika siivota hiekat omalta pihalta ja jalkakäytäviltä.

HSY:n ilmanlaadun mittausten mukaan hiukkaspitoisuudet ovat pääkaupunkiseudulla vielä alhaiset, vaikka pölyisiä päiviäkin on jo havaittu.

Sää hillitsee pölyn määrää ilmassa

Yleensä pölypitoisuudet nousevat korkeiksi maalis–huhtikuun vaihteessa. Tänä keväänä katupöly on paljastunut lumen ja jään alta aikaisin. Helsingin seudun ympäristöpalveluiden mittauksissa ilman hiukkaspitoisuudet ovat kuitenkin vielä matalia. Pääväylien läheisyydessä ilmanlaatu on jo ollut huono, mutta vain lyhyitä aikoja. Ensimmäiset pölyiset päivät havaittiin 26.–27. helmikuuta Hyvinkäällä, jolloin hiukkaspitoisuudet ylittivät raja-arvotason. Muilla HSY:n mittausasemilla ei ole vielä havaittu pölypäiviä.

Sääolosuhteet hillitsevät ilman pölyisyyttä. Pölyäminen voimistuu, kun auringonpaiste kuivattaa tienpinnat ja tuuli heikkenee. Pääkaupunkiseudulla kaupungit ovat jo aloittaneet katujen puhdistamisen. Tienreunoja kostutetaan pölyämisen vähentämiseksi.

Poista hiekka näin

Katujen pölyäminen on keväinen ilmiö, jonka etenkin astmaatikot tuntevat. Pölyämistä voi vähentää monella tapaa. Hiekoitussepelin ja hiekan voi poistaa kaduilta ja pihoilta ilman turhaa pölyttämistä. Ensisijaisen tärkeää on poistaa hiekka kosteana. Lopuksi pinnat voi ruiskuttaa puhtaaksi vedellä.

Lehtipuhaltimia ei saa käyttää siivoukseen, sillä ne nostavat pölyn tehokkaasti ilmaan. Jos et itse hoida pihaa, voit silti keskustelemalla vaikuttaa siihen, miten omassa taloyhtiössä hiekanpoisto hoidetaan.

Lue myös:

(MTV LIFESTYLE – STT)

Lue myös:

    Uusimmat