Näin pelkoa ja kipua lievitetään julkisessa hammashoidossa – kuka pääsee nukutukseen?

Kaikilla hammaslääkäripelkoisilla ei ole varaa hoidattaa purukalustoaan yksityisklinikoilla. Erilaisia pelon- ja kivunlievityskeinoja on tarjolla myös julkisessa terveydenhuollossa. Mutta pääseekö siellä nukutukseen?

Aikuisista noin puolet pelkää hammaslääkäriä vähintään jonkin verran ja noin kymmenen prosenttia paljon.

– Hyvin harvallehan hammashoito on erittäin mieluisaa, mutta sen ei pitäisi estää hammashoitoa, erikoishammaslääkäri Vuokko Anttonen sanoo.

Jos potilas pelkää niin paljon, ettei hoito onnistu, hammaslääkärin tulee selvittää pelon syy. On olemassa erilaisia hammashoitopelkoon liittyviä kyselylomakkeita, joiden avulla pelon määrä, luonne ja kohde aukenevat.

– Tavoitteena on, että potilas hammashoitotiimin avustuksella yksi pieni askel kerrallaan voittaa hammashoitopelkonsa niin, ettei pelko hallitse häntä eikä hän sen takia jätä hoitoja käyttämättä vaan tulee hammashoitoon. Yleensähän pelko ja suuri hoidon tarve kulkevat käsi kädessä.

Paras tilanne olisi, ettei pelkoa syntyisi ollenkaan.

– Kun toimenpiteet tehdään kivuttomasti, pelon syntyminen ennaltaehkäistään.

Valitettavasti toimenpiteiden pelko yleistyy usein jo, kun lapsi kasvaa.

– Vaikka kaikki hammaslääkärit kohtaavat pelkääviä, kaikki eivät kuitenkaan ole perehtyneet pelon hoitoon. Peruskoulutuksessa asiasta opetetaan jonkin verran, mutta ei kovin paljon.

Asioista voi sopia

Jos pelkää, se kannattaa mainita hammaslääkärille heti. Silloin voidaan sopia menetelmistä, joilla pelkoa hallitaan. Työn tauottaminen on yksi sellainen.

– Voi toivoa, ettei esimerkiksi porata tappiin asti vaan pienissä pätkissä, jotta saa käyttää suuta välillä kiinni. Samoin voidaan sopia, että potilas viestittää keskeytyspyynnöstä käsimerkillä, Anttonen sanoo.

Jotkut kuuntelevat musiikkia rentoutuakseen ja peittääkseen laitteiden ääniä.

– Sekin auttaa, että tietoisesti siirtää ajatuksia muualle, johonkin mukavampaan.

Entä, jos panikoi?

Jos potilas kesken poraamisen liikkuu, voiko siinä käydä pahasti?

– Ei yleensä isommin. Hammaslääkärit ovat tottuneita, ja porat pysähtyvät tuollaisessa tilanteessa saman tien. Aina on tietenkin toivottavaa, että työ saataisiin tehtyä loppuun, Vuokko Anttonen sanoo. 

Jos se hammaslääkärille vain sopii, vastaanotolle voi sovittaessa myös tuoda läheisen tueksi pitämään kädestä kiinni.

– Mutta kommunikaation täytyy tapahtua potilaan ja hammaslääkärin välillä, ulkopuolinen henkilö vain sovitusti tukee pelkäävää.

Alkoholin juomista rentoutuskeinona ennen vastaanottoa Anttonen ei suosittele.

– Vaikka ammoisina aikoina sitäkin on käytetty kivun hallintaan.

Nukutus viimeinen vaihtoehto

Jos kevyemmät kikat eivät riitä rauhoittamaan hammaslääkäripelkoista, tarvittaessa voidaan käyttää sedaatiota.

– Se tarkoittaa, että annetaan suun kautta otettava esilääke tai tehdään hammashoito ilokaasun avulla. Niistä joutuu maksamaan pienen ylimääräisen maksun.

– Julkisella puolella ilokaasuhoitoa ei pystytä kaikkialla antamaan. Se vaatii hammaslääkäriltä erityiskoulutuksen, eikä kaikkialla ole siihen tarvittavia välineitä.

Hammashoito nukutuksessa on viimeinen vaihtoehto.

– Yksistään pelko ei riitä syyksi nukutushammashoitoon julkisella puolella eikä erikoissairaanhoidossa. Taustalla täytyy olla myös hammashoidon tarvetta. Nukutushammashoitoon päädytään erityisesti silloin, jos hampaiston huonoon kuntoon liittyy suurentunut yleisterveysriski: huonot hampaat, paljon reikiä, paljon tekemistä. Silloin uhkaavat infektiot.

Nukutuksesta haaveilevan on myös syytä ottaa huomioon, että jos esimerkiksi juurihoitopotilas otetaan nukutukseen julkisessa terveydenhuollossa, hampaita ei välttämättä juurihoideta, vaan ne poistetaan.

– Tämä on yleinen käytäntö. Jos tilanne on niin huono, että potilaan yhteistyökyky ei riitä perinteiseen hammashoitoon, niin silloin hoitolinja on radikaalimpi, Anttonen sanoo.

– Sinänsä nukutushammashoito on hyvä, siinä saadaan työt tehtyä kerralla, mutta se ei käsittele henkilön hammashoitopelkoa millään muulla tavalla kuin että sillä hetkellä päästään hankalan tilanteen yli. 

Suu puhtaaksi!

Mitä erityisongelmia ikääntyvien suuhun ja hampaisiin ilmestyy? Miten hampaita tulee hoitaa iän karttuessa? Tästä puhuttiin Studio55.fi-lähetyksessä hammaslääkäri Sami Savolaisen kanssa maaliskuussa 2014.

Hampaiden hyvinvointi ja suun terveys 23:23

Lue myös:

    Uusimmat