Wackyowl.com ja madamenoire.com kertovat, ketkä julkkikset ovat sekaantuneet naimisissa oleviin miehiin – ja yhtä poikkeusta lukuun ottamatta myös saaneet heidät omikseen.
Marilyn Monroe
Marilyn Monroen charmia ei pystynyt vastustamaan edes naimisissa ollut Yhdysvaltain presidentti. John F. Kennedy heilasteli Piukat paikat -näyttelijää vihkisormus nimettömässään. Monroen kuolemasta ja sen syistä liikkuu monia huhuja, joista yhden mukaan juuri suhde Kennedyyn – ja ehkä myös tämän veljeen Robert Kennedyyn – olisi koitunut näyttelijän kohtaloksi. Jotkut epäilevät, että Monroe olisi "hiljennetty", koska hän aikoi kertoa suhteesta julkisuudessa ja kävi liian vaaralliseksi.
Camilla Parker Bowles
Camilla Parker Bowles vei paikan prinssi Charlesin sydämestä jo ennen heidän nykyistä avioliittoaan. Charles tapaili omaa vaimoaan 14 vuotta vanhempaa Camillaa ollessaan naimisissa prinsessa Dianan kanssa. Myös Camilla oli tuolloin naimisissa. Hänen erottua aviomiehestään Dianan ja Charlesin suhde kesti enää vuoden: he erosivat vuonna 1996. Yhdeksän vuotta myöhemmin salasuhdetta ylläpitäneet Camilla ja Charles menivät naimisiin.
Monica Lewinsky
Siinä, missä Marilyn vietteli Kennedyn, Valkoisen talon harjoittelija Monica Lewinsky pääsi läheisiin väleihin presidentti Bill Clintonin kanssa. Suhde kesti 1995–1997. Se paljastui, kun Lewinskyn uskotun ystävän kanssa käymät puhelinkeskustelut vuodettiin julkisuuteen.
Angelina Jolie
Angelina Jolie iski itselleen Brad Pittin, kun tämä oli vielä naimisissa Jennifer Anistonin kanssa. Pari rakastui ilmeisesti yhteisen Mr. & Mrs. Smith -elokuvan kuvauksissa. Sittemmin he ovat hankkineet adoptoimalla ja perinteisin menetelmin kuusilapsisen klaanin.
Lähteet: www.wackyowl.com, www.madamenoire.com
Uusimmat
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
Lataa lisää