Näin naisen vagina muuttuu kaksi-, kolme- ja nelikymppisenä
Jokaisen naisen vagina on ulkonäöltään uniikki. Kuitenkin ulkosynnyttimissä ja emättimessä tapahtuu erilaisia muutoksia vuosien saatossa, joista kannattaa olla tietoinen.
Ikääntymisen aiheuttamat muutokset eivät ainoastaan näy kasvoilla. Oman terveytensä ja itsetuntemuksensa nimissä onkin tärkeää seurata säännöllisesti esimerkiksi käsipeilillä oman emättimensä (lat. vagina) ulkonäköä ja hyvinvointia, jotta itse osaisi huomata mahdolliset muutokset alapäässään. Suurin osa näistä muutoksista on normaaleja, mutta osa saattaa kuitenkin aluksi kauhistuttaa, jos ei tiedä mistä oikein on kyse. Säännölliset gynekologikäynnyt ovat myös tärkeässä avainasemassa emättimen hyvinvoinnin takaamiseksi.
Ulkonäköön liittyvät muutokset alapäässä johtuvat useimmiten ikääntymisestä, kuten myös hormoneista. Olitko esimerkiksi tietoinen näistä?
Kaksikymppisenä…
Normaalia kutistumista
20 ikävuoden jälkeen murrosikä on jo selätetty, ja sukupuolielimet ovat kasvaneet aikuisen mittoihin: murrosiässä häpyhuulet kasvavat ja tummuvat hieman. Kuitenkin uloimmat häpyhuulet, jotka toimivat eräänlaisena suojana, saattavat näyttää kaksikymppisenä entistä pienemmiltä, ”kutistuneilta”. Älä kuitenkaan huolestu, sillä ikääntyessä ihonalainen rasvakudos vähenee, myös sukupuolielimissä.
Kolmekymppisenä…
Tummia sävyjä
Raskauden tai ikääntymisen tuomat hormonimuutokset voivat aiheuttaa tummempaa sävyä esimerkiksi pieniin häpyhuuliin, jotka ympäröivät emättimen suuaukkoa. Älä siis säikähdä tummempaa sävyä, se on täysin normaalia.
Venyminen
Kohtu muuttuu lähes vesimelonin kokoiseksi raskauden aikana – ja kutistuu takaisin noin kuuden viikon jälkeen synnytyksestä. Osa naisista haluaakin keisarinleikkauksen välttääkseen vaginan venymisen, mutta arvet tosin voivat kutittaa ja kipuilla vuosia.
Nelikymppisenä…
Munasolut vähenevät
Naisen munasolut vähenevät vuosien saatossa, ja munasolujen väheneminen nopeutuu 38–40 vuoden iässä. Nelikymppinen nainen kuitenkin vielä ovuloi ja saa kuukautiset. Kierto on kuitenkin hieman lyhempi, ja menopaussi starttaakin noin 50 ikävuoden kieppeillä. 5–10 vuotta ennen menopaussia raskaaksi tuleminen ei luonnistu yhtä helposti: vaihdevuosia edeltävänä aikana (perimenopaussi) voi olla erittäin vaikea tulla raskaaksi.
Kuivuutta
Alemmat estrogeenitasot vaikuttavat vaginan ph-tasoon, mikä voi aiheuttaa muun muassa tulehduksia, kuten myös kuivuutta emättimen seinämissä, mikä puolestaan oireilee kutinana, polttavana tunteena ja punoituksena. Säännöllinen seksielämä voi kuitenkin auttaa oireisiin.
Lantionpohjalihakset kuntoon
Virtsaputkea ympäröivien tukirakenteiden tai virtsaputken sulkijamekanismin heikkous aiheuttaa virtsankarkailua; vaiva onkin yleisempää vanhemmilla naisilla. Vaivalle altistavat ylimääräiset kilot, ikääntyminen, ylipaino ja runsas tupakointi. Välttääksesi tämän ikävän vaivan, muista vahvistaa lantionpohjalihaksia!
Huomenta Suomen Eva Kela tutustui lantionpohjantreenaukseen:
Lähde: Womenshealthmag.com
Korjaus 8.3.15 klo 9.40: Jutussa kerrottiin aiemmin virheellisesti, että emätin olisi sama asia kuin ulkosynnyttimet.
Uusimmat
-
11:04
Kova ratkaisu: Susijengin huippulupaus jättäytyy pois NBA-draftista
-
11:00
Kesäterassi tulee taas – hän on ohjelman uusi juontaja!
-
10:55
Hunks-Jucci sai sairaalassa järkyttäviä uutisia – sitten lääkäri lausui uskomattomat sanat: "Aloin vain itkeä"
-
10:54
Autoilija säästyi Venäjän ohjukselta kuin ihmeen kaupalla Kiovassa – kojelautakamera tallensi tapahtuman
-
10:52
Marko Anttilalta koskettava ele sosiaalisessa mediassa: "Kiitollinen – nyt oon yksi teistä"
-
10:48
Uusi tieto Porin lapsikaappauksesta: Poliisilla kolmaskin epäilty
-
10:22
Kalle Rovanperä saattaa saada yllättävää apua epätoivoiseen tehtäväänsä – perjantaina edessä poikkeuksellinen haaste
-
10:20
F1-radan merkittävä muutos huolettaa tähtikuljettajia – "En odota sitä yhtään"
-
10:16
Venäjän ilmaiskussa kuollut nainen yritti hakeutua väestönsuojaan: "Se oli yksinkertaisesti lukittu" – MTV seuraa sotaa
-
10:16
Rynnäkköprikaatin isku asemiin oli liikaa: Venäläisten pako Bahmutissa tallentui dronekameraan
-
10:09
Ukrainalaiset kausityöntekijät haluavat nyt tienata rahaa myös kotimaansa auttamiseksi
-
09:57
Odotettu herkku vyöryy nyt suomalaiskauppoihin: Halpaa ja helppokäyttöistä!
-
09:47
OP:n maksuja koskenut häiriö korjattu
-
09:45
70's Show -tähti tuomittiin raiskauksista – näyttelijää odottaa jopa 30 vuoden vankeus
-
09:42
Ulkoministeri Billström: Ruotsin ratifioinnin venyminen olisi voitto Putinille
-
09:36
Hufvudstadsbladet saa ruotsalaisen pääomistajan
-
09:31
Mount Everestin "kuoleman vyöhykkeellä" tapahtui ihme
-
09:28
Romaaniin pohjautuvassa uutuussarjassa selvitetään naisen katoamista – pääosissa Saga Sarkola ja Johannes Holopainen
-
09:03
Mara huolissaan ulkomaisen työvoiman tulorajoista, Riikka Purralta suora vastaus: "Tulorajan tarkoituksena on rajoittaa maahantuloa"
-
08:35
Tutkimus löysi helpotuksen ikääntymisestä johtuvaan muistin heikkenemiseen: "Yksinkertainen ja edullinen keino"
-
Lataa lisää