Kaupunginjohtaja Oulun turvallisuustilanteesta: "Tarvitsemme koko yhteiskunnan apua"

Oulussa on sattunut kaksi vakavaa puukotusta samassa paikassa lyhyen ajan sisällä. Oulun kaupunginjohtaja Ari Alatossava kertoo tekojen ilmentävän asenneilmastoa Suomessa ja toivoo, että rasismi otetaan yhteiskunnallisesti vakavasti. 

Oulussa poliisi tutkii lyhyen ajan sisällä jo toista vakavaa väkivaltarikosta, jossa motiivi vaikuttaa rasistiselta. Alaikäinen poika puukotti tiistaina illalla ulkomaalaistaustaista miestä samassa kauppakeskuksessa, jossa viime viikolla puukotettiin 12-vuotiasta lasta.

Oulun kaupunginjohtaja Ari Alatossava kertoo MTV Uutisille, että viimeaikaiset tapahtumat vaikuttavat varmasti turvallisuudentunteeseen. Hän kertoo, että kyseessä on vaikeasti ennakoitavia ja poikkeuksellisia tapahtumia. 

– Nämä molemmat ovat tapahtuneet julkisessa tilassa päiväsaikaan. Se on hyvin poikkeuksellista ja vaikuttaa ihmisten turvallisuudentunteeseen.

Alatossava vahvistaa, että poliisi on lisännyt varautumista, mutta hänellä ei ole tarkempaa tietoa määristä. 

Lyhyen ajan sisällä tapahtuneet vakavat väkivaltarikokset tapahtuivat kauppakeskuksessa ja osa on ehdottanut kauppakeskuksen sulkemista. Tätä ei Alatossavan mielestä voida helposti toteuttaa. 

– Täytyy muistaa, että kyseessä on katu, vaikka onkin kauppakeskuksessa. 

Kadun sulkeminen ei ole ollut virallisessa päätöskäsittelyssä, jonka vuoksi asia ei ole niin yksinkertainen.

Laukkujen tutkimiselle ei kannatusta

Sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoi keskiviikkona iltapäivällä pitämässään tiedotustilaisuudessa, että hallituksen pitää arvioida nyt väkivaltatekojen estämiseksi uusia keinoja.

– Oulun keskusta-alue olisi hyvin tyypillinen paikka, johon varmasti harkittaisiin alueellisen valvonnan tehostamisen mallia, jossa voitaisiin ilman rikosperustetta kollata ihmisten reppuja sekä taskuja ja poistaa sieltä nimenomaan näitä vaarallisia esineitä.

Hänen mukaansa keino ei ratkaisisi koko ongelmaa, mutta olisi yksi tapa rikosten ennaltaehkäisemiseksi.

Ensikuulemalta Alatossava ei lähtisi ilman rikosperustetta valikoimaan henkilöitä, joiden reppuja tutkittaisiin. Hän pitää sitä ihmismassoihin ja kokonaisuuteen nähden mitättömänä toimenpiteenä.

– Meillä kuitenkin on tuhansia ja tuhansia kaupungeissa päivittäin kulkevia. Millä tavalla valikoitaisiin jotkut henkilöt, joiden reput tai kassit tutkitaan. Tai miksi taas toisia ei tutkita. Tämä on varmasti lainsäädännöllisestikin hankala asia. 

Ongelma asenteissa

Alatossava näkee ongelman olevan enemmän asenteissa ja ihmisten korvien välissä olevista asioista.

– Tarvitaan palveluita nuorille ja maahanmuuttajille. Olemmekin lisänneet henkilöitä ja aukioloaikoja. Haluamme olla läsnä ja jos nuorille tulee tarve keskustella, niin aina olisi aikuinen läsnä. Tulemme lähiaikoina järjestämään tapahtumia ja keskustelua tämän ympärille. Myös viranomaisyhteistyötä tiivistetään.

Alatossava kertoo, että poliisin häiriöindeksin mukaan väkivalta Oulussa on parin viime vuoden aikana vähentynyt.

–Isoihin kaupunkeihin verrattuna Oulu on parin viime vuoden aikana suhteelliseen asukaslukuun nähden ollut pienimpien joukossa väkivaltatilastoissa.

Alatossava näkee viranomaisnäkökulmasta suurimmaksi uhkaksi samankaltaisten väkivallantekojen kopioinnin ja lisääntymisen muillakin paikkakunnilla.

– Lyhyellä aikajänteellä on hyvin vaikea puuttua asenteellisisin asioihin. Totta kai me teemme työtä koulussa, eikä väkivalta ja rasismi eivät ole milloinkaan hyväksyttäviä. 

Alatossavan mielestä teot ilmentävät asenneilmastoa Suomessa. 

– Toivomme ja lähdemme tekemään töitä sen eteen, että rasismi otetaan valtakunnallisesti vakavasti. Minusta tämä on yhteiskunnallinen ongelma, johon tarvitsemme koko yhteiskunnan apua. 

 

Lue myös:

    Uusimmat