Oulun puukotukset: Supon varoitukset realisoitumassa

Oulussa poliisi tutkii lyhyen ajan sisällä jo toista vakavaa väkivaltarikosta, jossa motiivi vaikuttaa rasistiselta. Alaikäinen poika puukotti tiistaina illalla ulkomaalaistaustaista miestä samassa kauppakeskuksessa, jossa viime viikolla puukotettiin 12-vuotiasta lasta.

MTV Uutisten kotimaa- ja rikostoimituksen päällikkö Tiia Palmén kertoo olevan selvää, että poliisi tulee nyt näkymään Oulun ja koko Suomen katukuvassa aiempaa enemmän.

– Poliisi on sanonut, että he tehostavat valvontaa. Järjestyksenvalvojien puolelta on sanottu, että kauppakeskuksissa on järjestyksenvalvojia riittävästi. Mutta on aivan selvää että tämä tulee poliisin puolelta valvontaa lisäämään varmastikin ympäri Suomea.

Palmén toteaa vaikuttavan selvästi siltä, että eilisessä puukotustapauksessa oli kyse aiemman teon kopioimisesta.

– Heti eilen, kun tuli tieto tästä tapahtuneesta, niin tuli ensimmäisenä ajatuksena mieleen, että nyt on selvästi kopioitu viime viikon torstain tekoja. Niinhän poliisikin tänään totesi, että tässä on tällaista kopiointikäyttäytymistä. 

Palmén toivoo, että sama kehitys ei jatku tästä. 

– Tiedetään, että tietyissä rikostyypeissä erityisesti on tällaista kopiointikäyttäytymistä, kuten vaikkapa kouluampumisissa, terrorismirikoksissa ja tällaisissa, missä on jotakin äärioikeistoajattelun kaltaista ideologiaa taustalla. Täytyy toivoa, että se ei kerro sen laajemmasta, että tässä on nyt vain tietynlainen ilmiö käsillä, joka saadaan toivon mukaan nyt sitten päätettyä tähän.

Suojelupoliisi on jo pidempään varoittanut äärioikeistolaisen väkivallan uhasta. Palménin mukaan kyseisissä puukotustapauksissa Supon varoittamat uhat ovat tavallaan realisoituneet.

– Suojelupoliisi on jo jonkun aikaa sanonut, että nimenomaan tällaiset yksittäiset, ehkä radikalisoituneet tekijät ovat nimenomaan se suurin uhka. Ei niinkään se, että meille tulisi isompi terrori-isku. Tällaiset yksittäiset tekijät ovat se suurempi uhka.  Nyt tässä nähtiin esimerkkejä näistä. 

Poliisi toivoo, että pienimmätkin signaalit raportoidaan matalalla kynnyksellä, jos tukee merkkejä tämänkaltaisesta ihannoinnista.

– Kaikista mahdollisista vaaranmerkeistä viranomaiset tulevat aivan varmasti olemaan erittäin valppaina sen suhteen että, kehitys nyt jäisi tähän.

Lue lisää:

Lue myös:

    Uusimmat