Pokémon GO takoi avauskuukauden aikana hurjan rahakasan

Kesän ehdoton ilmiö on ollut Pokémon GO -peli. Samantien julkaisunsa jälkeen jättisuosioon nousseen pelin menestys näkyy katujen lisäksi myös rahallisessa menestyksessä.

Sovellusanalyysiyhtiö Sensor Tower on kertonut Pokémon GOn tuottaneen 200 miljoonaa dollaria ensimmäisen kuukautensa aikana. Pokémon GO julkaistiin ensimmäisillä markkinoilla Yhdysvalloissa, UK:ssa ja Australiassa 6. heinäkuuta. Rahantuloa myöhemmin kiihdytti erityisesti julkaisu Japanissa. Nyt Pokémon GO on julkaistu jo useissa kymmenissä maissa niin Euroopassa, Latinalaisessa Amerikassa kuin Aasiassakin.

Pelin tulovirrat jakautuvat usealle eri taholle. Applen ja Googlen sovelluskaupat kuorivat päältä oman 30 prosentin komissionsa, minkä lisäksi loppu tulovirta jakautuu sopimusten mukaan kehittäjälle Nianticille, Pokémon-pelien pitkäaikaiselle julkaisijalle Nintendolle sekä oikeudet omistavalle The Pokémon Companylle.

Sensor Towerin ilmoittama 200 miljoonaa dollaria on niin sanottu nettoliikevaihto, joka jakautuu Nianticille, Nintendolle ja The Pokémon Companylle, eli Applen ja Googlen osuuksia ei ole enää siinä mukana.

Pokémon GO on myös eniten tuottanut mobiilipeli ensimmäisen kuukauden aikana julkaisusta. Se löi tällä saralla laudalta suomalaisen Supercellin aiemmin tänä vuonna julkaistun Clash Royalen, joka ylsi 125 miljoonaan dollariin ensimmäisen kuukauden aikana.

6. heinäkuuta ensimmäisillä markkinoilla julkaistu Pokémon GO ylitti 50 miljoonaa latausta Androidilla 25. heinäkuuta. Kuukausi ja yksi päivä myöhemmin 7. elokuuta Pokémon GO ylitti jo 100 miljoonan Android-latauksen rajan Google Playsta.

Pokémon GO ei ole vielä tullut tarjolle muutamilla suurilla markkinoilla, kuten Intiassa, Kiinassa ja Venäjällä. Venäjällä ja erityisesti Kiinassa julkaisu voi kuitenkin viivästyä merkittävästi. Kiinassa ongelma on Pokémon GOn perustuminen Google Mapsiin, joka ei Kiinassa kunnolla toimi ollessaan estettyjen listalla.

Maantieteellisen laajenemisen ohella Niantic voi pitää kiinnostusta peliin yllä uudella sisällöllä ja ominaisuuksilla, kuten lisäämällä mukana olevia Pokémoneja, laajentamalla taistelumahdollisuuksia sekä tuomalla mukaan Pokémonien vaihtamisen muiden pelaajien eli kouluttajien kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat