Mainos

Näin Diili-Janina kertoo suhteestaan Michael Schumacheriin

MTV3:n Diili-ohjelmasivut kertoi torstaina kilpailija Janina Eräkankaan, 42, suhteesta F1-legenda Michael Schumacheriin.

– Olen kuusivuotiaasta lähtien ajanut autoa ja Schumacher on tasan tarkkaan saman ikäinen kuin minä, eli olemme ihan siitä kuusivuotiaasta lähtien tunteneet toisemme. Schumi oli ensi-ihastukseni, Janina myöntää Diilin nettisivuille.

Harrastus vei parin yhteen Janinan ollessa opiskelemassa Saksassa parikymppisenä. Suhteen tila vaihteli, välillä kaksikko oli yhdessä, välillä erossa. Kaiken kaikkiaan romanttista kanssakäymistä 1990-luvun alkupuolella kesti muutaman vuoden ajan, josta vakaata seurustelua Janina laskeskelee kestäneen noin vuoden päivät.

– Hänestä on annettu hyvin väärä kuva. Hän on nöyrä gentlemanni, lämmin ja kiva ihminen. Ei ole laskelmoiva ja kylmä, kuten ihmiset luulevat. Ei ole mitään pahaa sanottavaa hänestä ihmisenä.

Suhde päättyi, kun ajourat veivät pariskunnan eri teille Schumacherin jäädessä Saksaan ja Janinan palatessa takaisin Suomeen.

– Olemme muutamaan otteeseen sen jälkeen vielä tavattu ja olen esitellyt hänelle myös mieheni. Ei me mitenkään hirveästi puhuta toisillemme, mutta ollaan tavattu senkin jälkeen kyllä, Janina paljastaa.

19.9. alkaen maanantaisin kello 20.00 MTV3-kanavalla

(MTV3)

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja