Näin Cindy Crawford säilyttää hehkeytensä - Botoxia ja kasvovoiteita
Kahden lapsen äiti Cindy Crawford, 44, on yhä tyrmäävä ilmestys. Ladies Home Journalin haastattelema tähti suosii terveellistä elämäntapaa, mutta myöntää myös Botoxin.
Wireimages/AOP
Wireimages/AOP
Crawford on yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä malleista. Hän lopetti malliuransa vuonna 2000. Lehdet seuraavat kuitenkin yhä tarkkaan tähden tekemisiä. Nykyään Crawford on kunnostautunut etenkin hyväntekeväisyydessä ja kosmetiikka- sekä sisustusbisneksessä.
Crawford on naimisissa Rande Gerberin kanssa ja pariskunnalla on kaksi lasta, Presley Walker ja Kaia Jordan. Crawford ja Gerber ovat olleet Hollywood-mittapuulla naimisissa jo pitkään, vuodesta 1998. Craword toteaa, että heidän liittoaan vahvistaa se, että he ovat myös ystäviä keskenään.
Crawford uskoo, että suurin syy hänen menestykseensä on onni. Tähti on myös hyvin tarkka brändistään. Crawford on paitsi malli, myös äiti ja vaimo, jolla on kiltin ihmisen maine.
– Olen seksikäs, mutta en pelottava. En ole nainen, joka aikoo varastaa miehesi, Crawford kertoo.
Wireimages/AOP
Kuva: Getty Images, Nick Wilson
Mallivuosinaan Crawford treenasi kaksi tuntia päivässä kuutena päivänä viikossa. Nykyään hänelle riittää kolme treenituntia viikossa.
– En odota näyttäväni samalta kuin malliaikoinani. Treenaan saadakseni energiaa ja tunteakseni oloni hyväksi, hän sanoo.
Kuten monet muutkin julkkisnaiset, Crawfordkin on joutunut paparazzien kuvaamaksi, ja naisen raskausarvista on kirjoitettu ikävästi. Paparazzit eivät ole saaneet tähteä jättämään rantaelämää.
– Otan sen riskin, että otsikoissa lukee, "Cindyllä on selluliittia". No, kyllä minulla on sitä, hän myöntää.
Pitääkseen kilot kurissa, Crawford suosii Välimeri-tyylistä ruokavaliota. Hän syö paljon jyviä, hedelmiä ja kasviksia sekä vähän kalaa ja lihaa. Tähti sallii itselleen myös pienet herkut, kuten suklaan ja pitsan.
– Jos lapseni haluavat syödä jäätelöä, minäkin syön. En halua tyttärieni ajattelevan, että ollakseen kaunis nainen täytyy näännyttää itsensä, Crawford sanoo.
Plastiikkakirurgia pelottaa
Kohtuullinen elämäntyyli näkyy Crawfordissa, joka voisi mennä kymmenen vuotta nuoremmasta. Kaunotar kertoo, että aurinkosuojan käyttäminen, kosteuttaminen ja ikääntymistä estävä yövoide ovat avuksi. Crawford käy myös satunnaisesti ottamassa Botox-pistoksia.
– Olen ottanut Botoxia, mutta se pelottaa minua. Plastiikkakirurgia on todella pelottavaa, mutta niin kauan kun et käytä sitä muuttaaksesi kasvojesi ulkonäköä, se on ok, tähti selventää.
Crawford vaikuttaa onnelliselta naiselta, jolla on jalat tiukasti maassa. Tähti kertoo, että vuodet ovat opettaneet hänelle itsensä hyväksymistä.
– Elämä on tässä ja nyt. Kaikkea ei tarvitse tehdä hyvin kaiken aikaa. Täytyy vain olla oma itsensä. Kun alkaa elämään tällä tavalla, se on suuri helpotus, Crawford kertoo.
Teksti: MTV3/Helmi
Lähde: www.lhj.com
Kuvat: Getty Images, Wireimages/AOP
Uusimmat
-
04:49
Intian junaturma: Yli 200 kuollut ja noin 850 loukkaantunut
-
02:00
STT:n vertailu: Tässä ovat suurten ja pienten lukioiden kärkikymmeniköt
-
23:12
Kanadan maastopalot siirtyneet idästä länteen: "Pelottavia aikoja"
-
23:08
Upea maailmanennätys Timanttiliigassa! Firenzen ilta huipentui häkellyttävään suoritukseen
-
22:52
Yhdysvallat välttyi ajautumasta maksukyvyttömyyteen: "Katastrofaalinen talousromahdus vältetty"
-
22:47
Wilma Murto tuloskunnostaan: "Tämä toistaa tuttua kaavaa"
-
22:45
Näin raikui suvivirsi Joensuussa 18000 laulajan voimin!
-
22:36
Wilma Murrolle pettymys Timanttiliigassa
-
22:20
Zelenskyi myöntää: Ukrainasta ei tule Naton jäsentä niin kauan kuin sota jatkuu – MTV seuraa sotaa
-
22:07
Kesäkuun lumipyry yllätti taksinkuljettajan Saariselällä: "Yrität, että kyllä se kesä vielä tulee tännekin, mutta ei helkatti"
-
22:07
Tallulah Willis avoimena isänsä Bruce Willisin dementiasta: "Tämä on surun alku"
-
21:52
Kapellimestari Hannu Lintu ei unohda Kaija Saariahon musiikin herättämää ainutlaatuista reaktiota New Yorkissa: "Se tunnelma"
-
21:46
Intiassa vakava junaturma: Ainakin 50 kuollut, 500 loukkaantunut
-
21:03
Näin huippumalli Niina Kurkinen päätyi valmentamaan ihmisiä eroamaan oikein: "Nelikymppisenä olin niin pohjalla"
-
20:57
Niinistö näki mahdollisuuksia kestävän kasvun edistämiseen Sao Paulossa Brasiliassa
-
20:54
Blinkenin Suomen-puheessa oli uusi Ukrainan sotaa koskeva seikka – Risto E. J. Penttilä: "Pikkuhiljaa lähdetään rakentamaan reittiä kohti rauhaa"
-
20:46
Pekka Pouta kuukausiennusteesta: "Kaksi viikkoa viileätä ja sitten..."
-
20:44
Kalle Rovanperä teki itselleen valtavan palveluksen – Sardinian monsteripätkä oli maineensa veroinen: "Suuri osa tuli siinä"
-
20:44
Kaatosateet ja tulvat ajoivat satojatuhansia kodeistaan Japanissa
-
20:19
Max Verstappen napsi pohja-ajat Barcelonassa – Bottas kiristi
-
Lataa lisää