Jokainen lääkäri joutuu kohtaamaan potilaita, joita ei voi auttaa. Professori Inkeri Elomaa kertoo, että sairaudelle häviäminen on aina lääkärillekin kriisin paikka, mutta ammattitaidon kasvaessa häviöt oppii kestämään.
− Potilaan kanssa voi itkeä ja nauraa, mutta lääkärin tehtävä on mennä potilaan kanssa yhdessä eteenpäin, Inkeri Elomaa sanoo.
Hän on 35 vuoden lääkärin uransa aikana kehittynyt taitavaksi kohtaamaan erilaisia potilaita. Jollekin huonot uutiset voi kertoa suoraan, mutta toisen kanssa on mietittävä todella tarkkaan, kuinka paljon tämä kerrallaan kestää.
− Kaikkein raskainta on hoitaa sellaisia potilaita, jotka eivät suostu uskomaan olevansa vakavasti sairaita. He haluavat suojella läheisiään eivätkä kerro tilastaan kellekään.
Elomaa kertoo eräästä rintasyöpäpotilaastaan, jonka sairaus oli ehtinyt levitä tämän iholle. Potilas laittoi aina siteen silmilleen, kun häntä tutkittiin. Potilas sitoi myös silmänsä mennessään suihkuun, sillä hän ei halunnut nähdä itseään.
− Tällaisten potilaiden sairauslomatodistuksiinkaan ei saa kirjoittaa syöpä, ettei kukaan saisi tietää. Sitten käy niin, että heitä ei tue muut kuin oma lääkäri, ja se on lääkärillekin hyvin raskasta.
Paljon on myös sellaisia potilaita, jotka ovat sinut itsensä ja elämänsä kanssa. Toki hekin järkyttyvät, kun saavat kuulla diagnoosin vakavasta sairaudesta, mutta he myös selviytyvät järkytyksestä.
− Tällainen potilas hyväksyy sairauden ja ottaa sen osaksi elämäänsä. Tällaisen henkisesti kypsän ihmisen on helpompi kantaa sairautensa, ja hänen hoitamisensa on lääkärillekin helppoa.