Myös joulutähti voi allergisoida – tiesitkö tämän oudon vaikutuksen?

Hyasintti voi aiheuttaa ikäviä haittavaikutuksia allergiselle, mutta myös joulutähti voi laittaa joulunviettäjän nenän kunnolla tukkoon. Katso riskittömät kukkatuliaiset allergiselle!

Allergia- ja astmaliiton allergianeuvoja Anne Vuorenmaa pyytää kiinnittämään huomiota mahdollisiin allergioihin, mikäli joulutervehdyksen aikoo viedä tuttaville kukkasten merkeissä. Vuosi toisensa jälkeen pahimpana tuoksuyliherkkien ja astmaatikkojen painajaisena on pysynyt voimakkaasta tuoksustaan tunnettu hyasintti, joka voi aiheuttaa ikäviä oireita esimerkiksi silmien kutinan, nenän tukkoisuuden, päänsäryn sekä pahoinvoinnin merkeissä. Astmaatikoilla oireet muistuttavat tavallisia astmaoireita.

Monet nappaavatkin kukkakaupasta mukaansa hajuttoman joulutähden allergiaperheen tuomiseksi. Tosiasiassa joulutähti voi aiheuttaa oireita siinä missä hyasinttikin – joskin hieman erikoisemmalla tavalla.

– Joulutähti voi aiheuttaa pahojakin oireita, sillä mikäli sen lehdet rikkoutuvat, pääsee niistä haihtumaan huoneilmaan maitiaisnestettä, joka voi aiheuttaa pahojakin tukkoisuusoireita. Takuuvarmoja allergiaperheen joulukukkia ovat sen sijaan erikoinen joulukaktus, silkkikukat sekä tulppaanit, Vuorenmaa kertoo.

Myös joulukuusen pihka saattaa aiheuttaa herkimmille silmien ja nenän alueen ärsytystä. Vuorenmaan mukaan vähiten allergisoiva tavallisen joulukuusen säilytyspaikka kotona löytyykin parvekkeelta tai ikkunan läheisyydestä.

Paula Koski / MTV3

Lue myös:

    Uusimmat