Myöhästyminen töistä tullessa tiesi avovangille siirtoa takaisin kivitaloon – oikeus kevensi tuomiota perustelut kuultuaan

Perhetapaamiset ja lomat peruttiin vankilassa koronan vuoksi – epätietoisuus raastaa vankien mieliä:"Aika tuntuu normaalia pidemmältä" 3:25
Koronatilanne venyttää tällä hetkellä vankien hermoja.

Avovankilasta karannut vanki vältti vankilatuomion, koska oikeus piti hänen pakoaan olosuhteisiin liittyneenä mielijohteena.

Tapaus sattui Mänttä-Vilppulassa viime vuoden marraskuussa. Mies oli käynyt pidemmän aikaa avovankilasta Tampereella töissä, ja oli tekoa edeltävänä päivänä kertomansa mukaan myöhästynyt palatessaan muutamia minuutteja. Lisäksi hän oli jättänyt vastaamatta saamaansa kahteen valvontapuheluun.

Pelkäsi menettävänsä työnsä

Tapahtuneen vuoksi mies oltiin laittamassa viikoksi odottamaan kurinpitokäsittelyä, mikä olisi estänyt työssäkäynnin ja johtanut toisen henkilön ottamiseen hänen tilalleen. Miehen oli määrä päästä kolmen kuukauden päästä koevapauteen, ja työpaikan menetys olisi hänen kertomansa mukaan romuttanut suunnitelman vuokra-asunnosta ja muutenkin koevapauden edellytyksistä.

Kun asiaa ei saatu selvitetyksi vankilahenkilökunnan kanssa, oli mies kertomansa mukaan menettänyt hetkellisesti hermonsa ja karannut, kun häntä oltiin siirtämässä valvontaselliin. Mies kertoi välittömästi tekonsa jälkeen ymmärtäneensä tehneensä väärin, mutta todenneen ettei tehtyä saa tekemättömäksi.

Oikeus oli ymmärtäväinen

Mies oli karkaamista koskevan oikeudenkäynnin aikana istumassa vankeusrangaistusta, jonka aikana oli puhuttu mahdollisuudesta päästä avolaitokseen ja koevapauteen. Hän kertoi myös saaneensa päätöksen kuntouttavasta psykoterapiasta ja oli huolissaan siitä, että uusi vankeusrangaistus siirtäisi hänen terapiajaksoaan koevapauden mukana.

Oikeudella oli ymmärrystä miehen tilanteelle. Ennen karkaamistaan mies oli suorittanut rangaistusta moitteetta.

– Käräjäoikeus uskoo, että nyt kyseessä oleva teko on ollut [miehen] hetkellisen päähänpiston ja äkkiarvaamattoman houkutuksen seurausta, tuomiossa todettiin.

Käräjäoikeus antoi painoarvoa karkaamisen syille ja ehdottoman vankeusrangaistuksen vaikutuksille. Siispä se määräsi vuonna 1990 syntyneen miehen 60 päiväsakon suuruiseen rangaistukseen.

Lue myös:

    Uusimmat