Mustavalkoinen kevätsisustus lämpenee tehostevärien avulla
Tänä keväänä sisustusrintamalla on sallittua innostua niin kirkkaista väreistä kuin romanttisesta tyylistäkin. Mustavalkoinen trendi sopii kuitenkin suomalaiseen sisustussilmään – väriläiskiä unohtamatta.
Kevät on sisustamisessa uudistumisen aikaa, mutta tänä keväänä ei ole aihetta laittaa kotia kokonaan uusiksi. Klassinen mustavalkoinen sisustus kiipeää trendien aallonharjalle. Se saa lämpöä kauniista puupinnoista ja herkistä pastellisävyistä. Jos siis luulit, että mintunvihreä ja vaaleanpunainen ovat menneen talven lumia, olet erehtynyt.
Pastellivärien rinnalle kohoaa kuitenkin myös kirkkaampia väripilkkuja. Koti piristyy esimerkiksi aurinkoisella keltaisella.
Kokeile keltaista vaikkapa tumman puun rinnalla saunassa tai korista sohvaa iloisin tyynyin.
Rohkea sisustaja luottaa pelkän mustan ja valkoisen voimaan. Ne toimivat erityisen hyvin, kun värit toistuvat erilaisissa pinnoissa ja materiaaleissa.
Myös printtitekstiilit jatkavat voittokulkuaan keväällä. Niillä saa kotiinsa tehdasmaista tai vanhanaikaista tunnelmaa. Printeissä esiintyvät niin eläimet kuin tekstitkin. Printit eivät näytä levottomilta, kun yhdistät ne muuten väreiltään ja tunnelmaltaan hillittyyn sisustukseen.
Printtejä voi myös yhdistellä keskenään. Yhdistelmät näyttävät harkituilta, kunhan värimaailma tai printit ovat yhtenäisiä.
Erisävyisten puupintojen yhdisteleminen mustaan ja valkoiseen sopii rustiikkisen sisustuksen ystävälle. Tämän hetken puukalusteet hakevat inspiraatiota 60-luvun kauniin yksinkertaisesta muotokielestä.
Klassinen sisustaja kiittää sallivista kevättrendeistä. Oman kodin saa päivitettyä kevääseen pienillä muutoksilla.
Lue myös:
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
11:33
Kalle Rovanperä vastasi kritiikkiin – selvitti arvostelua saanutta tekoaan Sardinian MM-rallissa: "Voisi aiheuttaa vaaratilanteen"
-
11:27
Milloin sää viimein lämpenee? Meteorologi: "Tämä viikko on kaikista kamalimman näköinen"
-
11:22
Syytöntä sivullista ammuttiin silmien väliin Kokkolassa keskellä kirkasta päivää – kahta syytetään murhasta
-
11:22
Suurin osa patovallia näyttää huuhtoutuneen pois – MTV seuraa sotaa
-
11:02
Love Island -villalle saapui heti miesvahvistusta! Vili, 21, kertoo, miten aikoo hurmata itseään kiinnostavan tyypin
-
11:01
Stora Enson muutosneuvottelut päätökseen: 50 irtisanotaan Anjalankoskella
-
11:01
"Wow, wow, wow!" – Silminnäkijä kuvasi, kuinka tulvavesi virtaa maantasolla Ukrainassa
-
10:58
Työnantaja siirsi kohun keskelle joutuneen demarivaikuttaja Tage Lindbergin syrjään päivittäisestä työstä
-
10:55
Porin oudon lapsikaappauksen taustat ovat selvinneet poliisille – "Kyllä meillä ihan hyvä käsitys on"
-
10:45
Ukrainalaisyllättäjä aikoi lopettaa uransa Venäjän hyökättyä – takoo nyt huimaa tulosta maalleen: "Paras tapa auttaa"
-
10:41
Ukrainan sisäministeriön neuvonantaja: Kahovkan padon tuho voi vaarantaa Zaporizhzhjan ydinvoimalan
-
10:35
Ostitko tämän pakastetuotteen Prismasta? Ei kannata syödä – erä vedetään myynnistä
-
10:33
Säteilyturvakeskus vakuuttaa: "Zaporizhzhjan reaktorit ovat turvallisessa tilassa" – huojentava viesti myös suomalaisille
-
10:23
Ukrainan presidentti jakoi paljonpuhuvan drone-videon: Näin vesi virtaa valtoimenaan tuhotun padon lävitse
-
10:16
Otkesin tutkinta paljasti vaarallisen totuuden Espoossa romahtaneen kävelysillan kestävyydestä
-
10:15
MTV oikeudessa: Helsinkiläismies jäi ilman aamiaista koronapassin puuttumisen takia – haastoi sekä kahvilan että Suomen valtion oikeuteen
-
10:10
Iskikö Leonardo DiCaprio, 48, jälleen silmänsä parikymppiseen malliin? Kaksikko kuvattiin yhdessä ökyjahdilla
-
09:55
Kokit muistuttavat: Älä koskaan tee näitä ruokia markettijauhelihasta
-
09:27
Puolustusvoimain ex-komentaja Kahovkan padon tuhoutumisesta: "Isoimpia yksittäisiä tapahtumia sodan aikana"
-
09:16
Maija Vilkkumaa valmistui yliopistosta 31 vuoden jälkeen
-
Lataa lisää