Mustatorvisieni sai tunnustusta

Tämän vuoden metsäsieneksi Arktiset Aromit on valinnut mustatorvisienen, joka on maassamme melko vähän käytetty sieni. Se on ulkonäöltään nimensä mukaisesti "torvimainen". Sienen ylä- ja sisäpinta vaihtelevat väriltään tummasta mustaan. Sienen alapinta on sileä ja siniharmaa, heltaton. Malto on tumma, jalka ontto ja ohut, alaspäin kapeneva. Jalalla ja lakilla ei ole selvää rajaa. Mustatorvisienen maku on mieto ja haju miellyttävä. Mustatorvisieni kasvaa ryhminä lehdoissa, tuoreissa metsissä, polkujen varsilla tai myös sammalikossa. Etelä-Suomessa se on yleinen, mutta harvinaisena sitä löytää Lappiin saakka. Mustatorvisientä on viime aikoina löytynyt kohtuullisesti, kerrotaan Arktiset Aromit ry:stä. Säiden kylmeneminen ja mahdolliset aikaiset pakkaset ovat nyt kuitenkin uhkaamassa sienisatoa.

Helpoin mustatorvisienen säilömistapa on kuivaaminen. Ruoanvalmistuksessa se soveltuu mm. keittoihin, kastikkeisiin ja muihin sieniruokiin.

Torvisienikeitto

1 l vettä 2 kana- tai kasvisliemikuutiota 1-1 1/2 dl kuivattuja mustatorvisieniä 1/2 dl perunasosehiutaleita pala purjoa tai 2-4 kevätsipulia sitruunapippuria 4 rkl maissisuurustetta 2 dl kermaa persiljasilppua

Murenna kiehuvaan veteen liemikuutiot. Lisää joukkoon muserretut torvisienet ja perussosehiutaleet. Leikkaa sipuli ohuiksi suikaleiksi ja lisää keittoon. Anna keiton kiehua noin 20 minuuttia. Saosta keitto maissisuurusteella ja mausta sitruunapippurilla ja keitä vielä pari minuuttia. Lisää lopuksi kerma, kuumenna keitto kiehuvaksi. Ripottele pinnalle hienonnettua persiljaa.

Broileripata

1 broileri tai vastaava määrä valmiita palasia öljyä mustatorvisieniä tai suppilovahveroita soijakastiketta mustapippuria 2 dl kuohukermaa persiljaa

Ripottele broilerinpaloille soijakastiketta ja anna maustua. Ruskista palat öljyssä. Siirrä palat pataan. Ripottele päälle mustapippuria tai soijakastiketta. Silppua sienet, paista öljyssä ja lisää broilerinpalojen päälle pataan. Lisää kerma ja anna hautua hiljaisella lämmöllä, kunnes palat ovat kypsiä. Ripottele pinnalle persiljasilppua ja tarjoa riisin kanssa.

Sienipyttipannu

200 g mustatorvisieniä tai suppilovahveroita 400 g kuorittuja raakoja perunoita 2 isoa sipulia öljyä yrttisuolaa meiramia

Paloittele puhdistetut sienet. Kuutioi perunat. Suikaloi kuoritut sipulit. Kuumenna öljy paistinpannussa, kypsennä siinä sienet ja nosta ne pannusta. Kuumenna pannu uudestaan ja paista siinä perunakuutiot ja sipulit. Mausta ne yrttisuolalla ja meiramilla. Sekoita lopuksi kaikki keskenään.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat