Ferrarin Michael Schumacherin 85. GP-voitto tuli hienon ja hyvin ansaitun taistelun tuloksena. Helpolla hän ei kuitenkaan päässyt, sillä jo ennen ensimmäisiä varikkopysähdyksiä hallitseva maailmanmestari Renaultin Fernando Alonso, joka aloitti kilpailun viidennestä lähtöruudusta, oli liimautunut hänen peräänsä.
Kummankin käytyä varikolla näytti pitkään siltä, että Alonso ohittaa Schumacherin, mutta jälleen kerran kävi ilmi, kuinka vaikeata ohittaminen Imolan radalla voi olla. Vaikka aika ajoin Alonso oli kierrosajoissa yli kaksi sekuntia Schumacheria nopeampi, ohi hän ei kuitenkaan päässyt.
Schumacherin ongelmana olivat huonoon kuntoon menneet renkaat, jotka aiheuttivat hänen autonsa ajettavuuteen melkoisia ongelmia yli- ja aliohjautumisen muodossa. Suorilla Ferrari kuitenkin liikkui sen verran nopeasti, että kovin hyviä ohitustilaisuuksia Alonso ei kovasta yrittämisestä huolimatta itselleen löytänyt.
On vaikea arvioida, kuinka suuren parannuksen Ferrari on autoilleen löytänyt, sillä myös vuosi sitten Ferrarit olivat yllättävän vahvoja nimenomaan Imolan radalla, mutta sen jälkeen he putosivat takaisin tavallisten kuolevaisten joukkoon. Jos Michael Schumacher ja Felipe Massa, joka nyt oli maalissa neljäs, pystyvät samanlaiseen suoritukseen parin viikon kuluttua Nürburgringin radalla, silloin voidaan perustellummin väittää, että Ferrarin suorituskyvyssä on tapahtunut selvä harppaus parempaan suuntaan.
Michael Schumacherin hienosta voitosta huolimatta Renaultin Fernando Alonso pystyi kasvattamaan kuljettajien sarjassa pistejohtonsa 14:stä 15:een. Alonsolla on pisteitä 36 Michael Schumacherin 21 vastaan. Nyt viidenneksi jäänyt Kimi Räikkönen voi käytännössä sanoa näkemiin MM-haaveilleen, sillä piste-ero Alonsoon kasvoi jälleen neljällä pisteellä ollen nyt peräti 18. Schumacherin ja Räikkösen mahdollisuuksia parantaisi melkoisesti sellainen kilpailu, missä Alonso jäisi kokonaan ilman pisteitä, mutta ainakin alkukauden osalta espanjalaisen tulossaldo on tyrmäävä: 1-2-1-2. Kun lisäksi hänen ajamansa Renault ei näytä törmäävän minkäänlaisiin teknillisiin ongelmiin, Schumacherilla ja Räikkösellä riittää jatkossakin espanjalaiskuljettajan tavoittamisessa töitä enemmän kuin tarpeeksi.
Teksti: Erkki Mustakari 23.4.2006
(MTV3)