"Musiikkimaailman jättäminen tuntui raskaalta avioerolta"

Mato Valtonen on kiertänyt 3 000 keikkaa ympäri maapalloa ja esiintynyt satatuhatpäisten yleisöjen edessä. Sleepy Sleepersin ja Leningrad Cowboysin johtohahmona yhdessä Sakke Järvenpään kanssa häärännyt mies teki suuren päätöksen jäädessään pois musiikkimaailmasta.

Valtonen päätti keskittyä perheeseensä, vaikka musiikkimaailman jättäminen tuntui raskaalta avioerolta.

"Se on jotain, mitä ei antaisi pois, mutta mitä ei haluaisi elää uudestaan. Niiltä ajoilta on enemmän hyviä muistoja kuin huonoja. Oikeastaan huonoja ei edes ole," Valtonen sanoo.

Yksi uskomattomimmista tempauksista oli, kun Valtonen kumppaneineen hankki Leningrad Cowboysin taustalle Puna-armeijan kuoron. Kaikki vakuuttelivat, ettei temppu tule onnistumaan.

"Meille naurettiin, mutta saatiin ne kuitenkin houkuteltua mukaan kotkotukseen."

Kuoron johtajalle oli soitettu ja sovittu tapaaminen. Kolmessa vartissa kuoron johtaja oli saatu suostuteltua niin, että venäläiset sanoivat voivansa kokeilla yhteistyötä.

"Sehän oli täysin seinähullu ajatus, me oltiin helvetin tötteröpäitä."

Cowboysien suosio aavistettiin etukäteen

Leningrad Cowboysin suosio Suomessa kasvoi valtavaksi. Senaatintorin ilmaiskonserttiin mahtui 70 000, vaikka halukkaita oli 200 000.

"Cowboys oli silloin ykkösstara Suomessa. Aavistettiin, että siitä jutusta tulee iso Suomessa", Valtonen muistelee.

Mato Valtosen kellot rupesivat kuitenkin soimaan, kun lapset kasvoivat. Mies tajusi, ettei hän pystynyt enää yhdistämään musiikkielämää ja perhettä.

"Päätös ei ollut helppo, se oli verrattavissa vaikeaan avioeroon. Se oli raskain päätös itselle, kun bändihommat loppuivat. Vuoden sitä kypsyttelin ja ajattelin, että mitä bändille käy, jos lähden. Oli hienoa huomata, että kyllä ne pärjäävät ilman minuakin."

Vaikka Valtonen jätti Leningrad Cowboysin kymmenen vuotta sitten, ihmiset olettavat, että hän on edelleen mukana yhtyeessä. Sleepy Sleepersissä Valtonen sen sijaan on mukana, mutta kokoonpanolla on vain muutamia keikkoja vuodessa.

"Mutta ne ovat vain just for fun", Valtonen painottaa.

Tänä keväänä Madolla on edessään jälleen uusia haasteita, sillä hän osallistuu Tanssii Tähtien Kanssa kisaan.

Lue myös:

    Uusimmat