Muotoilija Ristomatti Ratia: Marimekon tarinasta satukirja

Muotoilija Ristomatti Ratia kävi Radio Novan haastattelussa ja paljasti kirjoittavansa lastenkirjaa.

Ristomatti Ratia kävi Vapaalla ja Viihteellä -ohjelman Miesystävä-vieraana. Muotoilija ja Marimekon perustajan Armi Ratian poika kertoi urallaan tapahtuneesta käänteestä: hän tekee parasta aikaa satukirjaa lapsille.

– Koskaan ei tiedä, mitä päästä tulee, kun työhuoneelle menen. Kaikki lähti siitä, kun keksin nimen tälle kirjalle: "Satu, josta tuli totta".

Ratian tarkoituksena on kertoa satukirjan kautta Marimekon tarina lapsille.

– Yhteiskunta, jossa elettiin, oli synkkä ja harmaa. Marimekko toi mukanaan meille väriä, muotoilija kertoo.

Ratian suunnittelu lähtee muutenkin usein kuvista ja kysymyksistä liikkeelle. Hän ei tahdo luoda uutta liian nopealla aikataululla.

– On tärkeää kertoa tarina tai satu suunnittelun kautta. Esimerkiksi Marimekon laukku on kestänyt jo yli 40 vuotta aikaa. Itse en suostu tekemään helppoheikkiä. Esineiden pitää kestää aikaa. Kaikkea sitä, mitä olen suunnitellut, yhdistää minun lisäkseni ajattomuus.

Ratia kertoo haastattelussa, kuinka erikoisella tavalla hän pääsi opiskelemaan suunnittelua ja paljastaa, millainen osuus hänellä on legendaarisiin Marimekko-skooleihin. Entä miten kuolema liittyy hänen yhteen, uuteen suunnittelutyöhönsä?

Kuuntele Ristomatti Ratian koko haastattelu!


lauantaisin klo 14-15


Teksti: Radio Nova

Kuva: Lehtikuva

Lue myös:

    Uusimmat